Lenni-Kalle Taipale julkaisi uuden kuvan miehekkäästä ulkonäöstä – näin hän on muuttunut vuosien varrella

Kun puhutaan Suomen parhaasta pianistista, tulee monelle varmasti ensimmäisenä mieleen Lenni-Kalle Taipale. Tämä pianovirtuoosi nousi koko kansan tietoisuuteen 90-luvulla ja siitä lähtien olemme saaneet nauttia Taipaleen musiikista eri yhteyksissä.

Lenni-Kallen ja hänen Maria vaimonsa 17 vuotta kestänyt avioliitto tuli aikaisemmin keväällä päätökseen. Nykyään Suomen karismaattisin pianisti on siis sinkkumarkkinoilla.

Kun katsoo miehen uusinta Instagram-kuvaa, on helppoa uskoa, että kysyntää herralla riittää.

Lenni-Kalle Taipale syntyi vuonna 1978 Espoossa. Ensimmäisen tunnetun yhtyeensä hän perusti vuonna 1995, kun päivänvalon näki Lenni-Kalle Taipale Trio.

Tämän jälkeen muusikon ura on ollut nousujohteinen. Erilaisten musiikkiprojektien ja tv-ohjelmien kautta Taipale on noussut koko kansan tuntemaksi pianistiksi. Hän on niittänyt mainetta myös säveltäjänä, joten kyseessä on varsinainen moniosaaja.

Nykyään Lenni-Kalle touhuaa edelleen monipuolisesti musiikin parissa. Televisiosta hänet on voinut bongata esimerkiksi The Voice Of Finland -bändistä tai Napakympistä.

Muusikon ulkonäkö on muuttunut vuosien varrella paljon. Alla oleva kuva on vuodelta 1997, jolloin Taipale oli vielä uransa alkutaipaleella.

Kuva: Youtube

Seuraava kuva on puolestaan vuodelta 2014. Seitsemässä vuodessa ehtii tapahtua paljon.

Kuva: Youtube

Jos Taipale oli nuorempana suloisen näköinen pikkupoika, on hän nykyään komea mies parhaassa iässä. Muusikko julkaisi hiljattain Instagramissa kuvan itsestään ja muutos vuoteen 1997 on melkoinen.

Tässähän alkaa posket punottamaan, kun katsoo Lenni-Kallen kuvia. Sen verran komeasta miehestä on kyse. Uppoaako muusikon charmi sinuun? Peukkua ylös ja terveiset Lenni-Kallelle!