Kuningatar Elisabet on kuollut

Maailman toisiksi pisimpään hallinneeksi monarkiksi alkuvuodesta 2022 noussut Englannin kuningatar Elisabet on kuollut 96-vuotiaana.

Iso-Britannian hallitsijana yli 70 vuotta toiminut kuningatar Elisabet on kuollut.

Suru-uutinen vahvistettiin kuninkaallisen perheen toimesta torstai-iltana.

– Kuningatar nukkui pois rauhallisesti tänään iltapäivällä. Kuningas ja kuningatar pysyvät tämän illan Balmoralin linnassa ja palaavat huomenna Lontooseen, palatsin tiedotteessa kerrotaan.

Elisabetin kuoleman myötä hänen poikansa prinssi Charles nousee automaattisesti 73-vuotiaana hallitsijaksi.

Yli 70 vuotta Iso-Britanniaa hallinnut kuningatar Elisabet on kuollut. Kuva: All Over Press

Kuningatar Elisabet menehtyi 96-vuotiaana kotonaan Balmoralin linnassa, jonne hän vetäytyi terveytensä heikennyttyä. Kuningatar sairasti koronaviruksen vuonna 2021 ja jätti sen jälkeen entistä enemmän virallisia tehtäviään muiden kuninkaallisen perheen jäsenten harteille.

Hänestä tuli maailman toisiksi pisimpään vallassa ollut monarkki helmikuussa 2022, jolloin hän oli ehtinyt toimia Iso-Britannian kuningattarena historialliset 70 vuotta.

Pisimpään hallinnut monarkki oli Ranskan kuningas Ludvig XIV, joka ehti hallita kaksi vuotta Elisabetiä pidempään.

Hovi vaikeni terveyshuolista

Huoli kuningattaren terveydestä nousi pinnalle jo vuonna 2021 heti sen jälkeen, kun hänen aviomiehensä prinssi Philip menehtyi 99-vuotiaana.

Prinssi Philip menehtyi 99-vuotiaana keväällä 2021. Aviomiehen kuolema jätti valtavan aukon kuningatar Elisabetin sydämeen. Kuva: All Over Press

Aviomiehensä kuoleman jälkeen kuningatar Elisabet luopui suruaikana monista edustustehtävistään ja jakoi vastuuta muille kuninkaallisen perheen jäsenille.

Vuoden 2022 alussa kuningattaren terveydentilasta liikkui monenlaisia tietoja, mutta hovi halusi pitää totuuden kuitenkin piilossa.

Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip kuvattuna yhdessä vuonna 2015. Pariskunta edusti yhdessä loppuun saakka ennen Philipin kuolemaa vuonna 2021. Kuva: Shutterstock

Hiljaisuus kuitenkin murtui torstaina 8.9.2022, kun palatsi jakoi virallisen tiedotteen, jossa kerrottiin lääkäreiden olevan huolestuneita kuningattaren terveydentilasta.

Tuolloin myös kerrottiin, että prinssi Charles oli kiirehtinyt paikalle Balmoralin linnaan helikopterilla ja myös muita kuninkaallisen perheen jäseniä oli ohjeistettu saapumaan paikalle.

Pelkäsi siskonsa kohtaloa

Kuningatar ei itse suostunut esiintymään esimerkiksi pyörätuolissa, jota hän kuitenkin tarvitsi voidakseen liikkua, sillä käveleminen oli alkanut muuttua 96-vuotiaalle Elisabetille jo liian hankalaksi.

Kuva: All Over Press (Jane Barlow / POOL)

Brittimedian mukaan kuningatar pelkäsi sisarensa, prinsessa Margaretin, kohtaloa. Tämä osallistui useita halvauksia saatuaan kuningataräiti Elisabetin 101-vuotispäiville elokuussa 2001 kunnossa, joka sai monet huolestumaan.

Tilaisuudesta otettiin myös kuvia, jotka levisivät nopeasti laajalle ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin prinsessa Margaret menehtyi 71-vuotiaana.