Kirjeet paljastivat totuuden Maria Guzeninan perheestä – suvun vaiettu salaisuus valkeni vasta tv:ssä

Kansanedustaja Maria Guzenina, 51, sai vastikään tietää sukunsa vaietun salaisuuden. Isänsä hylkäämäksi jäänyt poliitikko löysi isoäitinsä jäämistöstä käsin kirjoitettuja kirjeitä sota-ajalta. Niistä paljastui traaginen sukusalaisuus.

Guzeninalle selvisi vasta helmikuussa alkavassa Sukuni salat -ohjelmassa, miksi hänen isänsä teki huonoja valintoja elämäsään. Guzenina ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi hänen isänsä hylkäsi oman perheensä vuosikymmeniä sitten. Marja Hintikan juontajamassa ohjelmassa tutustutaan perinpohjaisesti suomalaisten julkisuuden henkilöiden sukutarinoihin.

Kuva: All Over Press / Kimmo Brandt

Vaiettu sukusalaisuus

Guzeninalle selvisi, että hänen isoisänsä tuomittiin sodan jälkeen asekätkennästä. Poliitikon isä ja hänen isoisänsä eivät saaneet enää tavata toisiaan. Guzenina sai vastikään tietää, että hänen isänsä adoptoitiin isovanhemmilleen. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Anna ja Ilta-Sanomat.

– Minulle selvisi, että isoisäni tuomittiin sodan jälkeen asekätkennästä, ja häneltä vietiin kokonaan isänoikeudet. Isäni ja isoisäni eristettiin toisistaan, eivätkä he saaneet enää tavata toisiaan. Isäni adoptoitiin isovanhemmilleen niin, että isäni äidistä tuli juridisesti hänen siskonsa, Maria Guzenina paljastaa.

Kansanedustaja on vahvasti sitä mieltä, että hänen isänsä ei tiennyt mitään adoptiosta. Vaikuttaa siltä, että adoptiovanhemmat pitivät asian salassa. Suvun salaisuus on vaikuttanut paljon myös Guzeninan perheeseen. Hän ei koskaan saanut kokea isän rakkautta. Guzenina ymmärtää nyt paremmin isänsä valintoja kuultuaan suvun vaietusta salaisuudesta.

– Isäni nuoruutta on värittänyt hylätyksi tulemisen kokemus, mikä on varmasti synnyttänyt hänessä katkeruutta. Tietysti se on myös vaikuttanut siihen, millainen ihminen hänestä on kasvanut. Hän ei ole saanut isän mallia, jonka olisi voinut itse välittää eteenpäin, Maria Guzenina kertoo.

Välit lämpenivät aikuisiällä

Ilkka Stieren on Maria Guzeninan isä. Guzeninan vanhemmat erosivat isän väkivaltaisuuden ja päihderiippuvuuden takia. Välit isään lämpenivät vasta aikuisiällä, kun kuolemansairas Stieren otti yhteyttä tyttäreensä vuonna 2010. Stieren menehtyi kolme vuotta myöhemmin.

Guzenina tutustui samaan aikaan satavuotiaaseen isoäitiinsä Irene Stiereniin. Isoäiti ei pystynyt enää puhumaan suusyövän takia, joten hän kommunikoi kirjoittamalla paperille. Guzenina ei valitettavasti ehtinyt saada vastausta kaikkiin sukuaan koskeviin kysymyksiinsä ennen isänsä ja isoäitinsä poismenoa.

https://www.instagram.com/p/CHU3cDchlbq/?utm_source=ig_web_copy_link

Lähteet: Anna ja Ilta-Sanomat

Jaetaan tätä tarinaa kaikille!