Katsojilta täyslaidallinen kritiikkiä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmalle – yllättävä pudotus ei käynyt monen mielestä järkeen

Tanssii tähtien kanssa -kilpailu on ollut jo vuosien ajan yksi seuratuimmista ja rakastetuimmista ohjelmista televisiossa. Siinä julkisuudesta tutut henkilöt kisaavat yhdessä ammattitanssijoiden kanssa erilaisissa tanssimuodoissa ja parhaat pisteet saaneet parit jatkavat aina seuraavalle kierrokselle.

Ohjelman aikana on nähty useita uskomattoman upeita suorituksia, mutta välillä kisasta pudonneet parit saattavat herättää paljonkin eripuraa katsojien keskuudessa.

Näin pääsi tapahtumaan viimeisimmässä jaksossa, kun yksi yleisön suosikeista sai lähteä.

Tanssii tähtien kanssa -kisassa nähtiin melkoinen yllätys viime jaksossa, kun kansanedustaja Jaana Pelkonen ja hänen parinsa Marko Keränen putosivat pois kilpailusta.

Tilanne oli yllättävä etenkin siksi, että Pelkosen kanssa pudotusuhan alla ollut tv-meteorologi Pekka Pouta oli esiintynyt paljon heikommin jokaisessa jaksossa, mutta yleisön antamat äänet kuitenkin pelastivat säämiehen, jonka pudotus oli ennen illan esitystä kaikkien mielissä jo lähes varmaa.

Tuomariston pisteiden valossa Pelkonen ja Keränen saivat paremmat pisteet, mutta juuri nuo katsojaäänet pelastivat lopulta Pekka Poudan ja Jutta Heleniuksen, jotka saavat siis edelleen jatkaa mukana kisassa. Tämä lopputulos herätti kuitenkin paljon närkästystä tv:n katsojien parissa.

Tiukkaa kritikkiä

Pian lähetyksen jälkeen sosiaalinen media ja etenkin Twitter täyttyivät viesteistä, joissa katsojat osoittivat tukensa Pelkoselle ja kummastelivat Poudan jatkamista ohjelmassa. Jotkut veivät asian jopa niin pitkälle, että epäilivät rakastetun meteorologin suosion MTV-kanavalla kannatelleen hänet jatkoon.

Osa nosti esiin myös omituisuuden siinä, että kyseessä on tanssikilpailu, mutta tanssitaidot eivät tuntuneet tällä kertaa ratkaisevan, vaan puhtaasti pärstäkerroin ihmisten valitessa oman suosikkinsa taitavamman parin edestä.

– Olisi ollut Pekan vuoro lähteä, eräs käyttäjä kommentoi.

– Eeih! Kiva, että ihmiset pelastaa parin, joka saa tuomareilta vähiten ääni, MUTTA sitten siinä käy niin että toiseksi viimeinen pari putoaa. Voih, jatkaa toinen.

–En juuri tanssin päälle ymmärrä, mutta näyttää olevan, ettei moni muukaan ymmärrä kun kerta Pouta äänestettiin jatkoon, pohti kolmas.

– Näin käy, kun formaatti kehottaa äänestämään omaa suosikkia jatkoon, huomioimatta tanssitaitoa, eräs linjaa.

https://twitter.com/eras_fani/status/1059172586330972166

Itse kansanedustaja Jaana Pelkonen kiitti kuitenkin illan jälkeen suuresti kaikki katsojia ja koko ohjelmaa sen tarjoamasta matkasta.

https://twitter.com/JaanaPelkonen/status/1059190338026385408

Oli kyllä yllättävä ratkaisu! Kumpi pareista olisi sinun mielestäsi ansainnut pysyä mukana kisassa? Jaa tätä artikkelia kaikille ystävillesi, jotka pitävät myös tanssiohjelman seuraamisesta!