Kuva: All Over Press

Janni Hussi jakoi riipaisevan viestin karmivasta viikonlopusta: ”Oon itkenyt silmät päästäni…”

Televisiopersoonana, somevaikuttajana ja radiojuontajana tunnettu Janni Hussi jakoi maanantaina sosiaalisessa mediassa riipaisevan päivityksen karmivasta viikonlopustaan.

Juontaja ja tv-kasvo Janni Hussi jakoi maanantaina seuraajilleen sosiaalisessa mediassa pysäyttävän päivityksen, jossa hän kertoo takana olevasta karmivasta viikonlopusta.

Hänen Harri-koiransa loukkasi etujalkansa pahasti ja on sen takia nyt maanantaina leikkauksessa.

– Meillä on ollut huono viikonloppu. Harri loukkasi etujalkansa ja on parhaillaan leikkauksessa. Jalassa murtumia ja sijoiltaan menoja, Hussi kirjoittaa.

Hän kertoo viettäneensä edellisen yön sohvalla ja lattialla nukkuen huolestuneena koiransa voinnista. He olivat ehtineet hakea päivystyksestä lastan sekä lääkkeitä helpottamaan koiran kipuja, jotka olivat Hussin sanojen mukaan ”pienelle rakkaalle infernaalista”.

– Oon itkenyt silmät päästäni avuttomuutta kun toinen on kärsinyt vieressä. Soittanut kaikki mahdolliset ja mahdottomat ensiavut, mutta missään ei ollut päivystävää leikkaavaa ortopedia viikonloppuna töissä, Hussi kirjoittaa ja jatkaa:

Janni Hussi Suurin pudottaja infotilaisuus Hämeenkylän Kartanossa 2019-05-24 All Over Press

– Nyt Harri on onneksi hyvissä käsissä. Illalla tiedetään lisää, viesti päättyy.

Juontajan riipaiseva kirjoitus on kerännyt maanantain aikana liudan kommentteja sekä tykkäyksiä, joiden kautta tuhannet ihmiset ovat lähettäneet tsemppauksia radiojuontajalle sekä hänen koiralleen.

– Oii!!! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja Harri kuntoutuu pian, toivotti Rita Niemi-Manninen.

– Tsemppiä! Nuo on niin kurjia tilanteita, kommentoi eräs.

– Kaikki mahdolliset tsempit Harrille ja sulle, jatkaa toinen.

20190117, Helsinki. Urheilu Gaala 2019. Vuoden 2018 suomalaisen urheilun ja liikunnan huippuhetkiä juhlitaan Urheilugaalassa Helsingin Hartwall Arenalla. Janni Hussi ja Joel Harkimo Timo Korhonen / All Over Press

Ikävä kuulla. Toivotaan, että Harri-koira toipuu leikkauksen myötä