Isoäiti kyllästyi ulkonäköönsä ja kaipasi muutosta – muodonmuutoksen jälkeen edes lapsenlapset eivät ole tunnistaa häntä

Jokainen ihminen kaipaa välillä elämäänsä muutosta tavalla tai toisella.

Kelly oli kyllästynyt omaan ulkonäköönsä, mutta samalla hän oli kuitenkin jämähtänyt omalle mukavuusalueelleen, eikä uskaltanut kokeilla uutta. Lopulta hän kuitenkin päätti antaa kaiken vastuun jonkun toisen ihmisen käsiin.

Ja hänen muodonmuutoksensa on yksinkertaisesti uskomaton.

Jokainen ihminen kaipaa elämässään välillä muutosta voidakseen päästä eteenpäin ja kehittyä ihmisenä sekä persoonana.

Uusi alku tai pienikin muutos voi tarjota latauksen energiaa, joka auttaa sinua jatkamaan eteenpäin.

Tämä on useimmiten tuttu tarina Christopher Hopkinsin, eli The Makeover Guyn asiakkaiden keskuudessa.

Kaikki miestä lähestyvät tietävät, että hänen olevan juuri oikea henkilö siihen tehtävään. Christopherilla on vuosien kokemus ihmisten muodonmuutoksissa, joista upeimpia hän esittelee itse Youtubeen lataamilla videoilla.

Niinpä myös omaan ulkonäköönsä sekä mukavuusalueellaan oleskeluun kyllästynyt Kelly päätti lopulta kääntyä Christopherin puoleen.

Prinsessamainen muodonmuutos

Isoäiti asteli Christopherin salonkiin yhdessä perheenjäsentensä kanssa ja mukana olivat myös hänen kolme lapsenlastaan, kertoo Tip Hero.

Hänen lapsensa olivat tottuneet näkemään Kellyn samalla kampauksella sekä tyylillä jo pitkään, eivätkä lapsenlapset varsinkaan olleet nähneet ikinä mitään uutta isoäidin ulkonäössä.

Tuohon olisi kuitenkin luvassa muutos – dramaattisella tavalla.

Juuri siksi Kelly päättikin ylittää itsensä ja antaa Christopherille vapaat kädet muodonmuutoksensa suhteen. Hän kaipasi muutosta ja jotain uutta, mutta ei osannut itse sanoa, millaista sen pitäisi olla.

Katso alla olevalta videolta hänen uskomaton muodonmuutoksensa:

Vau, miten upea muodonmuutos! Kellyä on vaikea kyllä tunnistaa samaksi ihmiseksi tuon jälkeen. Laita peukkua ja jaa tätä, jos muutos oli sinunkin mielestäsi mahtava!