IS: Aake Kalliala, 70, kiidätettiin mökiltä sairaalaan – kertoo nyt itse vakavasta onnettomuudesta

Näyttelijä Aake Kallialan kerrottiin keskiviikkona loukkaantuneen vakavasti ja joutuneen sairaalaan, jonka takia hän joutuu jättämään työtehtäviä väliin.

Nyt Kalliala on kertonut vakavasta onnettomuudestaan itse Ilta-Sanomien haastattelussa.

Tuotantoyhtiö Solar Films tiedotti keskiviikkona, että Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvan toinen päänäyttelijä joudutaan vaihtamaan. Syy tähän oli se, että 70-vuotias näyttelijälegenda Aake Kalliala loukkaantui viikonloppuna vakavasti mökillään tapahtuneessa onnettomuudessa.

Kallialan tilalla elokuvassa tullaan näkemään Kari Väänänen.

Kuva: Pasi Murto / All Over Press

Mursi niskansa

Vakava onnettomuus tapahtui viikonloppuna Kallialan mökillä, jota hän oli valmistelemassa ystäviensä kanssa kuntoon, sillä hänen oli tarkoitus vielä tällä viikolla olla mukana Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Lue myös: Aake Kalliala, 70, sai kesällä koronan: ”En olisi uskonut, että näin mulkkua tautia on…”

Kalliala kaatui laiturilta rantaveteen ja lensi suoraan niskoilleen. Hän kertoo Ilta-Sanomille, että niska murtui onnettomuudessa ja edessä on pitkä jakso toipumista.

– Kovasti toipilaana ollaan. Onneksi ei tarvinnut mennä leikkaukseen. Minulla ei ole tällä hetkellä niskassa kipuja, mutta rintakehässä on, sillä rintalihakset revähtivät samalla, Kalliala kertoo IS:lle.

Kiidätettiin sairaalaan

Onnettomuus tapahtui miehen mukaan, kun hän oli pimeällä astumassa laiturille, mutta astuikin harhaan ja lensi suoraan veteen, josta ystävät hänet nostivat takaisin ylös.

– Hetken päästä pystyin kävelemään omin jaloin. Olin aluksi vähän pöllämystynyt, mutta sitten äly rupesi kulkemaan.

Kuva: All Over Press / Pasi Murto

Siitä seurasi kyyti sairaalaan, josta Kalliala kotiutui keskiviikkona. Vakavassa onnettomuudessa oli myös riski jopa halvaantumiseen tai kuolemaan, mutta näyttelijälegenda ei sitä jaksa miettiä.

– Niska murtui ja sillä siisti.

Exit mobile version