Hymy: Ikinuori Aira Samulin, 94, avoimena ikääntymisestä: ”On ollut pakko…”

Rakastettu tanssinopettaja Aira Samulin, 94, valittiin Vuoden Lotaksi. Hymyssä julkaistiin hiljattain haastattelu, jossa hän kertoo tavoistaan elää mahdollisimman hyvää elämää – sovussa ikääntymisen kanssa.

Hän kertoo olevansa vahvasti kotona asumisen puolella ja kannustaa ikäihmisiä turvautumaan turvallisuusteknologiaan joka mahdollistaa mahdollisimman pitkään itsenäisen asumisen kotona.

– Laitoksiin ei pitäisi kenenkään joutua. Minullakin on apuvälineet, jotka mittaavat nukkuessani sykkeet, heräämiseni ja kääntymiseni tarkasti. Ilmoitukset tulevat välittömästi jos elimistössäni tapahtuu jotain hälyttäviä muutoksia. Lapsenlapsenlapset saavat tiedon, olenko jättänyt vahingossa ovet auki. Minua voidaan seurata, etten ole unohtunut kylpyhuoneeseen ja kaatunut siellä.

Aira Samulin kuvattuna vuonna 2016. Kuva: All Over Press (Jarno Kuusinen)

Voimaa vesi-altaasta

Aira hehkuttaa Hyrsylässä sijaitsevaa 34-asteista vesiallasta, jota käyttää viikoittain puoli tuntia kerrallaan.

– Aina kun tulen tänne, otan aikaa itsehoitoon veden äärellä. On niin riemastuttavaa, kun vedessä voi tehdä liikkeitä ilman, että siitä seuraa pahoja kaatumisia. Vesi on niin ihana suoja ympärillä. Vaikka tekee aerobisia tanssiliikkeitä tämän ikäisenä, ei tule mustelmia, hän iloitsee ja lisää:

– Altaassa jalkani ylettyvät pohjaan ja vastavirrassa voin uida eteenpäin. Altaassa olevat painepisteet hierovat viikon aikana hartioihin jumiutuneet jännitykset pois. Tätä allasta parempaa kotihoitomuotoa minulla ei voisi olla.

Kuva: All Over Press / Pasi Murto

Aira painottaa myös realismia ajankäytössä ja voimavarojen jakamisessa – hän ei enää buukkaa kalenteriaan täpötäyteen kuukausiksi eteenpäin.

– Tässä vaiheessa elämää voi jo käyttää maalaisjärkeä ja ymmärtää, että jaksaa paremmin illalla jos vaikka aamusta antaa itselleen enemmän lepohetkeä. Nyt myös rauhoitan arki-iltojani niin, että hiljennyn omiin oloihini työvelvollisuuksien päätyttyä. Teen valtavasti vapaaehtoistyötä, ja teen sen kaiken sydämelläni, sillä se mihin ikinä ryhdyn, pidän todella tärkeänä.

Kuva: All Over Press

Viisaita sanoja ihanalta Airalta!