Esko Eerikäisen muuttunut ulkomuoto hämmensi ihmisiä – ei ole tunnistaa samaksi mieheksi

Radiojuontaja Esko Eerikäistä ei ole tunnistaa tuoreesta kuvasta.

Esko Eerikäinen
Kuva: All Over Press

Esko Eerikäinen yllätti Radio Novan iltapäivän kuuntelijat yllättävällä tempauksella.

Kesken ohjelman Eerikäisen juontajakollega Suvi Hartlin surautti partakoneella pois miehen tavaramerkiksi muodostuneen parran.

49-vuotias Eerikäinen esitteli tulosta sekä Radio Novan, että omassa Instagramissaankin.

Lue myös:

Kuvasarjan ensimmäisessä kuvassa Eerikäinen peittää kädellä leukansa. Toisessa kuvassa Hunks-tanssijanakin tunnettu Eerikäinen paljastaa, miltä paljas leuka näyttää.

Esko on julkaissut päivityksensä yhteyteen myös kolmannen kuvan, johon hän on ikuistanut Victoria-tyttärensä reaktion isän parrattomat kasvot nähdessään.

– Mitä vain taiteen vuoksi. Vince Fontaine ei ollut parrakas, joten en minäkään. Grease-musikaali ja hei parasta oli se että Vicke tykkäsi, Eerikäinen kirjoittaa kuvasarjan kylkeen.

Tekstillään hän viittaa 21. huhtikuuta ensi-iltansa saavaan Grease-musikaaliin, jossa hän on mukana.

Uudistunut ulkonäkö on jakanut ihmiset kahteen leiriin. Osa ihailee uutta ilmettä, ja siloposkisen Eerikäisen nuorekasta ulkonäköä

– Mukava nähdä oikeasti kasvosi, sen lisäksi, että ääni kuuluu eetteristä. Hyvin hyvä ellei paras! Yksi seuraaja summaa.

– Vieläkin shokissa! Mutta hyvä tuli!! Toinen komppaa.

Kaikki eivät ole ihastuneet uudesta tyylistä.

– Kaikki sanoo että näytät nuoremmalta mutta mun mielestä nyt kyllä vanhensi sua aika paljon. Parta on hyvä, eräs someseuraaja sivaltaa.

– No ei paha ilmankaan, mut itse tykkään et mielummin parralla, toinen sanoo.

– Tulipas lisää vuosia kun parta läks, ei jatkoon, kolmas täräyttää.

Katso upotus tästä.