Ensitreffit alttarilla -unelmapari Antti ja Sari eroavat – saivat koko ohjelman esimmäisen lapsen

Ensitreffit alttarilla -ohjelman unelmapari on eroamassa. Antti ja Sari menivät naimisiin ohjelman toisella tuotantokaudella vuonna 2015. Pariskunnan rakkaustarinassa on tapahtunut suuria käänteitä viime vuosien aikana.

Antti ja Sari rakastuivat tulisesti ohjelman aikana. He saivat esikoisensa vuonna 2016. Pariskunnan rakkaustarina sulatti koko kansan sydämen.

Unelmapari

Perhe etsi sopivaa asuntoa muutaman vuoden ajan. He osallistuivat Asuntokaupat sokkona -ohjelmaan, jonka kautta he lösyivät itselleen unelmien kodin. Pariskunta osti itselleen noin 400 000 euron asunnon.

Kuva: Kuvakaappaus / NELONEN (Ruutu)
Kuva: Kuvakaappaus / NELONEN (Ruutu)

Pariskunta kertoi haastattelussa Ilta-Sanomille, että Aaron-pojan syntymän jälkeen elämässä tapahtui suuria muutoksia. Haastattelussa kävi ilmi, että he olivat muuttaneet kolme kertaa ja työpaikat olivat vaihtuneet. Pariskunnan suunnitelmissa oli nauttia yhdessäolosta ja pysähtyä hetkeksi.

Jätti avioerohakemuksen

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että unelmaparin avioliitto on tullut tiensä päähän. Antti jätti yksin avioerohakemuksen 28. huhtikuuta Helsingin käräjäoikeudelle.

Pariskunta teki avioehdon ennen avioliiton solmimista. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Sari ei suostunut kommentoimaan asiaa, eikä Anttia tavoitettu.

Lähteet: Ilta-Sanomat, MTV

Toivotetaan Antille ja Sarille kaikkea hyvää!