Ellen Jokikunnas joutui lomalla kasvokkain hain kanssa: “Olin saanut vuotavan haavan isovarpaaseen”

Ellen Jokikunnas kohtasi Thaimaassa rantavedessä hain.

Ellen Jokikunnas kuvattuna Kultainen Venla-gaalassa 2021. Kuva: Atte Kajova / All Over Press

Suosikkijuontaja Ellen Jokikunnas lomailee parhaillaan Thaimaassa.

Jokikunnas kertoi ennen vuodenvaihdetta matkustaneensa Thaimaahan tarkoituksenaan viettää kauan odotettu loma. Thaimaahan pääseminen vaati valtavan määrän erilaisia koronatoimenpiteitä, joista juontaja kertoi Instagramissa.

Perillä vaivannäkö kuitenkin palkittiin.

Jokikunnas julkaisi maanantaina Instagram-tilillään henkeäsalpaavia kuvia Similanin saarilta.

Thaimaan länsipuolella sijaitseva paratiisisaari on rauhallinen ja kaunis ja sen luonto on suojeltua.

Jokikunnas poseeraa kuvissaan hohtavan turkoosissa meressä ja vitivalkoisella hietikolla yhdessä puolisonsa Jarin ja ystäviensä kanssa.

Juontaja kertoi saaneensa seurakseen rannalla myös ihka aidon hain.

– Olen käynyt muutaman kerran aiemminkin Similanin saarilla, mutta eilen kävi ensimmäistä kertaa sellainen juttu, että viereeni uiskenteli upea nuori valkopilkkahai, Jokikunnas kirjoittaa Instagram-tilillään

– En ole moista ennen kokenut, hän jatkaa.

Päivityksessä Jokikunnas pohti, että hai oli ehkä haistanut hänet jo kaukaa, koska hänellä oli jalassaan verta vuotava haava.

– Toki vähän aiemmin olin saanut vuotavan haavan isovarpaaseen potkaistuani rannalla jalan koralliin.

Hait aistivat veren jopa kilometrien päästä, sillä niillä on äärimmäisen herkkä hajuaisti.

Jokikunnaksen onneksi hänen kohtaamansa hai oli kuitenkin hyvin ystävällinen ja leppoisa.

– En tiedä houkutteliko veri vai mikä, mutta hai oli tosi rauhallinen ja herttainen, myös sen jälkeen kun muut vedessä olijat huomasivat sen ja tulivat seuraamaan kaunista otusta läheltä, Jokikunnas kertoo.

Haita suosikkijuotaja ei saanut ikuistettua kuviin, mutta hän letkauttaa, että niissä poseeraa kyllä ”muita hyväpyrstoisiä vesipetoja”.

Huh, itse olisin varmaan järkyttynyt pahanpäiväisesti, jos hai olisi uinut viereeni!

Upeita kuvia kaikin puolin. Toivottavasti loppulomailu sujuu leppoisasti!