Dokumentti paljastaa: Kuningatar Elisabetilla oli SALAINEN suunnitelma prinssi Harryn ”suuren lahjan” varalle

Britannian kuninkaallinen perhe on ollut tasaiseen tahtiin esillä otsikoissa viime vuosien aikana ja etenkin nyt alkuvuodesta, kun prinssi Harry ja herttuatar Meghan saivat kauan odotetun esikoisensa.

Nyt brittilehti Express kuitenkin kertoo mielenkiintoisen seikan liittyen kuningatar Elisabetin salaiseen suunnitelmaan, jonka avulla hän halusi hyödyntää prinssi Harryn ”suurta lahjakkuutta”.

Prinssi Harry nauttii tällä hetkellä yhä täysin rinnoin uudesta elämästään isänä, sillä hänen ja Sussexin herttuatar Meghanin esikoispoika, Archie, syntyi aiemmin tässä kuussa.

Vakavoiduttuaan Meghanin kanssa prinssi Harry onkin selvästi siirtynyt kohti seesteisempää elämää, jollaisesta häntä ei aiemmin tunnettu. Prinssi tuli nuoruudessaan tutuksi monille lehtien palstoilta etenkin siitä, että oli kova juhlimaan ja kapinoimaan.

Prinssi Harry ja herttuatar Meghan saivat esikoisensa toukokuussa.

Harry on kuitenkin aina ollut yksi nykyisen kuninkaallisen perheen suosituimmista hahmoista kansan keskuudessa, eivätkä skandaalinkäryiset illat nuoruudessa vaikuttaneet tähän. Express -lehden mukaan prinssin fanit kuvailevatkin miestä ihailtavaksi, pidettäväksi, hauskaksi, itsevarmaksi ja nautiskelijaksi.

Vuonna 2014 ilmestyneessä dokumentissa ”Prince Harry at 30” eräs kuninkaallisen perheen sisäpiiriin kuuluvista henkilöistä paljasti, että myös kuningatar oli pannut merkille nuoremman prinssin suuren suosion kansan keskuudessa.

– Kuningattaren suunnitelma hänen kohdalleen, ja siten myös palatsin sekä hallituksen suunnitelma, on käyttää hänen suurta lahjakkuuttaan hyväksi diplomatiassa, dokumentissa kerrotaan.

Dokumentin mukaan kuningattarella oli valmiina suunnitelma prinssin varalle.

– Hän voi voittaa ihmisiä puolelleen tavalla, johon yksikään poliitikko tai kuninkaallisen perheen jäsen ei pysty, keskustelu jatkuu.

Kuninkaallista perhettä tarkasti seuraava toimittaja Ingrid Seward kertoo lehdelle, että prinssi on kasvotusten tavattuna todella miellyttävä persoona.

– Harry on uskomattoman hurmaava, kun tapaat hänet – hän on todella hauska. Hän muistuttaa minua todella paljon äidistään ja on hyvin fiksu, Seward toteaa.

Jo ennen prinssi Harryn avioliittoa Meghan Marklen kanssa historioitsijat olivat väläytelleet mahdollisuutta sille, että hurmaavan prinssin avioliitto amerikkalaisen naisen kanssa voisi olla juuri se ”diplomaattinen unelma”, jota maailma tarvitsee.

Kenties kuningattaren salainen suunnitelma Harryn päänmenoksi siis sujuikin lopulta juuri niin, kuin hallitsija oli suunnitellut? Paina peukkua, jos sinustakin on mielenkiintoista lukea uutisia kuninkaallisesta perheestä!