Bruce Springsteenin poika on kasvanut aikuiseksi ja on kuin ilmetty isänsä – Valitsi itselleen hyvin odottamattoman uran

Rocktähti Bruce Springsteenin poika on kasvanut aikuiseksi ja hän on kyllä selvästi isänsä poika.

Hiljattain syntymäpäiväänsä viettänyt 29-vuotias Evan James Springsteen on kuitenkin valinnut isästään poiketen hieman erikoisen – mutta sitäkin tärkeämmän – uran työelämässä.

Supertähden lapsena kasvamisessa voi olla sekä puolensa että haittansa. Useimmat julkisuuden henkilöiden lapset päätyvät tavalla tai toisella kuitenkin lopulta seuraamaan vanhempiensa urapolkuja, sillä se on maailma, johon he ovat kasvaneet jo pienestä pitäen.

Bruce Springsteenin lapset eivät kuitenkaan ole seuranneet tätä kaavaa.

Kolme lasta yhdessä

Rockikoni Bruce Springsteen on kasvattanut yhdessä vaimonsa Pattin kanssa parin kolme lasta: Evan Jamesin, Sam Ryanin sekä Jessica Raen.

Jessica on jatkanut uraansa esteratsastuksessa, jossa hän on menestynyt hienosti voittaen useita palkintoja sekä yksilökisoissa että osana Yhdysvaltain maajoukkuetta.

Evan James on kasvanut aikuiseksi

Vuonna 1990 syntynyt Evan James Springsteen täytti hiljattain 29 vuotta. Patti Springsteen muisteli poikansa syntymää ja jakoi iloisen kuvan yhdessä tämän kanssa Instagram-sivuillaan.

https://www.instagram.com/p/B0W4D29JJ5D/?utm_source=ig_embed

Yllättävä uravalinta

Nyt Patti on kutienkin myös jakanut toisen iloisen uutisen Instagram-tilillään. Hänen poikansa ei ainoastaan ole kasvanut isänsä näköiseksi aikuiseksi mieheksi, vaan hän on myös valmistunut ja aloittanut työskentelyn palomiehenä.

– Onnea. Sinä seurasit unelmiasi. Jersey Cityn palomies. Pysy turvassa. Rakastan sinun rohkeaa sydäntäsi, Patti kirjoitti Instagram-kuvan yhteyteen, jonka jakoi pojastaan.

Ilmetty isänsä

Ja kuvia katsellessa on kyllä selvä huomata, että Evan on isänsä poika, sillä hän näyttää tismalleen nuorelta Bruce Springsteeniltä. Samaan asian ovat huomanneet myös monet seuraajat.

– Onnittelut, hän näyttää aivan isältään, eräs onnittelija iloitsee.

https://www.instagram.com/p/B0oUDFyBklf/?utm_source=ig_embed

Alla olevassa kuvassa Bruce Springsteen on esiintymässä konsertissa vuonna 1988. Sitä katsellessa on kyllä helppoa huomata yhdennäköisyys pojan kanssa.

Bruce Springsteen keikalla Saksassa vuonna 1988 / Wikimedia Commons
Upeaa, että Evan on seurannut omaa sydäntään ja valinnut niinkin hienon uran kuin palomies. Jaa tätä onnitellaksesi häntä!