Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Anna Puu jakoi erityisen kuvan 13 vuoden takaa – tunnistaisitko Idolsiin hakeneen laulajan?

Laulaja Anna Puu jakoi viime viikolla ilouutisen, kun hän kertoi olevansa raskaana. Nyt laulaja on jakanut jälleen sosiaalisessa mediassa kuvan, joka on saanut seuraajat innostumaan.

Tällä kertaa kyse on kuitenkin hyvin nostalgisesta matkasta vuosien taakse.

Laulaja Anna Puu, 38, jakoi muutama päivä sitten sosiaalisessa mediassa kuvan itsestään 13 vuotta sitten hieman erikoisissa tunnelmissa.

Instagram-tilille jaettu kuvasarja on nimittäin otettu Tiibetistä, jossa laulaja matkusteli 25-vuotiaana. Samalla hän paljastaa yhden kuvista olevan juuri se sama kuva, jonka hän liitti hakemukseensa Idols -ohjelmaan.

– Tuo kuva minusta sininen pipo päässä on se, jonka liitin hakemukseeni Idols -laulukilpailuun seuraavana vuonna, Puu kirjoittaa ja jatkaa:

– Aina valmiina seikkailuun!

Nuolta painamalla näet kuvasarjan muut kuvat.

Loput tarinasta onkin historiaa, sillä vuonna 2008 Idolsiin osallistunut Puu menestyi hienosti ja sijoittui kisassa lopulta toiseksi.

Tuon jälkeen hän on noussut yhdeksi koko Suomen suosituimmista artisteista, joka on julkaissut jo viisi studioalbumia ja hän on monille tuttu myös erilaisista televisio-ohjelmista kuten Vain elämää sekä The Voice of Finland.

Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Puu paljasti viikko sitten sosiaalisessa mediassa odottavansa toista lastaan yhdessä puolisonsa Jukka Immosen kanssa.

Lue myös: