Kuva: All Over Press

Anna: Leskeksi jäänyt Janne Virtanen rakastui – esitti uudelle naisystävälle heti tiukan ehdon

Kaksi vuotta sitten puolisonsa syövälle menettänyt Janen Virtanen kertoo tuoreessa Anna-lehdessä löytäneensä nyt elämäänsä uuden rakkauden.

Ohjaaja ja näyttelijä Janne Virtanen joutui vuonna 2018 kovan paikan eteen, kun hänen puolisonsa Hanna-Riikka Siitonen menehtyi syöpään vain 47-vuotiaana.

Lue lisää: Vaimonsa kuolemasta toipuva Janne Virtanen sai lisää surullisia uutisia – toinen kuolema pysäytti perheen

Virtasesta tuli 53-vuotiaana pariskunnan teini-ikäisen Vieno tyttären yksinhuoltajaisä, eikä muutos ollut helppo. Hanna-Riikan kuoleman jälkeen Virtanen vetäytyi perheineen julkisuudesta käsitelläkseen asiaa rauhassa.

20160202, Helsinki. Tango Markkinat 2016 lehdistötilaisuus Helsingissä Musiikkitalolla. Kuvassa Hanna-Riikka Siitonen. Timo Korhonen / All Over Press

”Ajatus tuntui tosi kaukaiselta”

Nyt tuoreessa Anna-lehdessä Virtanen kuitenkin kerto löytäneensä hiljattain elämäänsä uuden rakkauden rinnalleen. Hän kertoo haastattelussa, ettei nainen ole julkisuudenhenkilö ja pari etenee suhteessaan varovaiseen tahtiin.

– Kun tapasin nykyisen naisystäväni, tein jo varhaisessa vaiheessa selväksi, että minulle on tärkeintä, että tyttärelläni on kaikki hyvin. Kumppanini on aikuinen, vähän minua nuorempi ja hänellä on omat lapsensa ja elämäntilanteensa, Virtanen toteaa.

20190111, Helsinki Janne Virtanen Kultainen Venla Gaalassa Tomi Natri / AOP All Over Press

Kaksi vuotta sitten elämänsä rakkauden syövälle menettänyt Virtanen kertoo myös, että he ehtivät puhua elämän jatkumisesta sekä miehen mahdollisista uusista puolisoista myös Hanna-Riikan kanssa ennen tämän kuolemaa.

Lue myös: Fredi isä puhuu ensimmäistä kertaa Hanna-Riikka Siitosen kuolemasta – ”Kivut olivat niin kovat”

– Hanna-Riikka yritti puhua minulle ennen kuolemaansa siitä mahdollisuudesta, että tapaisin jonkun uuden ihmisen hänen jälkeensä. Silloin ajatus tuntui tosi kaukaiselta ja ajattelen yhä, että perheeni olemme vain Vieno ja minä, hän pohtii haastattelussa.

”En ole sellaiseen kykeneväinen”

Tuore suhde on miehen mukaan vakava, mutta yksi perustavanlaatuinen päätös siihen liittyen on jo tehty.

– Meille ei tule uusperhettä. En osaa kuvitella itseäni enää pienten lasten isänä. Tiedän ja tunnen monia onnistuneita yrityksiä, mutta itse en ole sellaiseen kykeneväinen enkä halukas. Minusta on hienoa, että voimme olla yhdessä ja silti päättää itsenäisesti omista asioistamme ilman, että suhdetta haastetaan liikaa.

– En tiedä, mitä tapahtuu Vienon kasvettua aikuiseksi. Ajattelen sitä sitten, kun aika on, Virtanen kertoo Annassa.

Ihana kuulla, että Virtanen on löytänyt rinnalleen uuden kumppanin vaikeiden vuosien jälkeen.

Toivotetaan yhdessä pelkkää hyvää koko perheelle!