Anna: Jorma Uotinen menetti valtavan omaisuuden asuntokaupoilla – ei halua omistaa enää mitään

Rakastettu tanssilegenda Jorma Uotinen paljastaa tuoreimmassa Anna-lehdessä syyn sille, miksi hän ei omista asuntoaan, eikä edes haluaisi enää ikinä omistusasuntoa.

68-vuotias tanssilegenda Jorma Uotinen on koko kansalle tuttu hahmo julkisuudesta, mutta esiinnyttyään viime vuonna Yö kylässä Maria Veitola -ohjelmassa miehen koti herätti paljon ihmetystä katsojien joukossa.

Suurin kummaksunta liittyi siihen, että Uotinen kertoi asuvansa vain vuokralla massiivisessa 180 neliön kodissaan Töölössä. Nyt Anna-lehdelle antamassaan haastattelussa hän kuitenkin paljastaa todellisen syyn sille, miksi ei enää ikinä halua omistusasuntoa.

– Tein 1990-luvun laman aikaan epäonnistuneet asuntokaupat ja menetin käytännössä ison asunnon verran omaisuutta. Sen jälkeen päätin, etten halua enää ikinä omistaa mitään. Olen ollut ratkaisuuni tyytyväinen, Uotinen paljastaa lehdelle.

Tanssilegenda ei myöskään pelkää vuokralla asumista, vaan pitää sitä hyvänä vaihtoehtona.

– Jos minut potkitaan ulos, elän sen mukaan ja etsin uuden asunnon tilalle.

Ei omista mitään

Veitolalle Uotila kertoi ohjelmassa, ettei ole koskaan omistanut elämässään mitään, mikä sai juontajan hyvin hämmentyneeksi.

– Etkö edes kesämökkiä?

– Kesämökkiä nyt ihan viimeisesti. En ole mökki-ihminen, Uotinen naurahti.

Pitkän uran Kansallisbaletissa sekä ulkomailla tehnyt Uotinen ponnahti koko kansan rakastamaksi tähdeksi viimeistään 2000-luvun alussa, kun hänestä tuli Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari sen ensimmäisellä kaudella.

Lue lisää: https://fi.newsner.com/viihde/maria-veitolan-vierailu-jorma-uotisen-luona-sai-katsojat-sekaisin-yksi-asia-kerasi-valtavan-huomion-sosiaalisessa-mediassa/