Aku Hirviniemen jakama kotivideo saa halkeamaan naurusta – näin pariskunta viettää arkea karanteenissa

Koronapandemian aikana ihmiset viettävät paljon aikaa kotona. Internetissä leviää erilaisia haasteita, joita ihmiset ovat kotioloissa suorittaneet.

Se on todella tärkeää, että ihmiset pysyvät aktiivisina ja pitävät itsestään huolta karanteenin aikana. Moni ihminen kokee varmasti olevansa tylsistynyt kotona, jonka takia on äärimmäisen tärkeää keksiä mukavaa ajanvietettä.

Näyttelijä Aku Hirviniemi jakoi humoristisen videon omasta karanteenielämästään. Hirviniemi on viettänyt jo pidemmän aikaa omaehtoisessa karanteenissa kumppaninsa Sonja Kailassaaren kanssa.

Pariskunta on viihdyttänyt itseään tekemällä hauskoja videoita. He ovat jakaneet kekseliäitä ja humoristisia videoita Internetissä, jotka ovat herättäneet hilpeyttä Instagramissa. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Ilta-Sanomat.

Kuva: AOP / Pasi Murto

Pariskunnan tuoreimmassa videossa Hirviniemi makaa alastomana lattialla. Hänen takanaan seisoo Kailassaari, joka pitää kädessään golfmailaa. Tv-juontaja Kailassaari heilauttaa golfpalloa hitaasti kohti Hirviniemen haaroväliä. Hirviniemi viimeistelee videon humoristisella tavalla.

https://www.instagram.com/p/B-q4HrZFwLm/?utm_source=ig_web_copy_link

Humoristinen video on kerännyt lukuisia kommentteja ja tykkäyksiä Instagramissa.

”Seuraava lyönti kovempaa, ni tulee vauhdikkaammin ulos”, yksi kommentoija kirjoittaa.

”Ens kerralla kaverille rautaysi käteen ja pitää chipata ilmassa suoraan reikään. Saadaan vähän pelkokerrointa”, liikemies Aleksi Valavuori kirjoittaa.

”NO NYT, näyttelijä Ernest Lawson irvailee.

Aivan mahtava video! Paina JAA-nappia, jos sinäkin pidit tästä hauskasta videosta!