7 miestä pyyhkeet päällä astuvat lavalle – yleisö on lentää selälleen kun musiikki alkaa

Yksi kykyjenetsintäkilpailuiden parhaista puolista on se, että kuka tahansa pääsee halutessaan esiintymään. Oli kykysi sitten tanssi, laulu, näytteleminen – tai jokin aivan muu.

Ja sitten on toki heitä, jotka haluavat vain olla esillä. Itsevarmoja naisia ja miehiä, jotka käyttävät jokaisen mahdollisuuden uusiin kokemuksiin ja elämyksiin hyväkseen. Aina he eivät tietenkään aina ole kovin hyviä, mutta joukossa on myös helmiä.

Kuten Sam King ystävineen.

Youtube

Se, että menee vapaaehtoisesti lavalle pelkät speedot jalassa, on jo mahtavaa.

Heidän tavoitteenaan oli saada kaikki nauramaan, ja ilmeisesti he onnistuivat.

Youtube

Ensin nämä seitsemän miestä astelevat lavalle pyyhkeet päällään, mikä oli jo tarpeeksi kiusallista.

Mutta sitten he heittivät ne pois, ja paljastivat alla olevat uimahousunsa.

Yleisö pystyi vain arvuuttelemaan, mitä oli luvassa. Miehet aloittivat taiteellisen esityksensä, ilman vettä.

Youtube

Mietit varmaan: Miten ihmeessä?

No, miehet tosiaan olivat keksineet nerokkaan idean. Vaikka vettä ei ollut, he ”uivat” lavalla. Näyttääpä hauskalta.

Youtube

He uivat taidokkaasti ”vedesä”, ja pelleilevät käsillään ja jaloillaan.

Mutta sitten musiikki vaihtuu. Valoisa show muuttuu pimeäksi ja synkäksi, kun Tappajahain tunnusmusiikki lähtee käyntiin.

Youtube

Hetken päästä show on ohi, mutta mielestäni se olisi voinut kestää pidempäänkin. Nämä miehet todella tietävät, miten laittaa itsensä likoon.

Katso video tästä, ja kerro mitä mieltä olet esityksestä!

Jaa artikkeli, jos haluat, että ystäväsikin näkevät tämän!