15-vuotiaan käsitöissä tekemä pöytä hämmästytti ihmisiä ympäri maailman – kuvat paljastavat syyn

Huivi, puinen voiveitsi, leikkuulauta ja seinäkello – ne ovat kaikki esineitä, joita jokainen meistä on varmasti päässyt koulun käsityötunnilla valmistamaan ja sitten tuomaan ylpeänä kotiin lahjaksi vanhemmilleen vuosien varrella.

Käsityötuntien tuotokset voivat kuitenkin olla myös tätä luovempia, jos vain antaa oman mielikuvituksen laukata vapaana ja omaa tarpeeksi kädentaitoja.

Kysykää vaikka tältä nuorelta mieheltä, joka teki 15-vuotiaana puukäsitöissä pöydän, jollaista kukaan ei ollut aiemmin nähnyt. Hän päätti jo kurssin alussa tehdä pöydän, mutta lisäsi siihen sellaisia luovia elementtejä, jotka tekivät siitä täysin ainutlaatuisen.

Lopputulos on suorastaan silmiä hivelevän kaunis, kuten hänen internetiin jakamista kuvistaan voi nähdä. Hän julkaisi kuvat valmiista pöydästä Imgur-sivustolla vuonan 2015 ja ne lähtivät välittömästi leviämään kulovalkean tavoin ympäri maailman – eikä ihme.

Kaikki sai alkunsa yksinkertaisesta puisesta kehyksestä.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Sitten hän lisäsi sen sisään toisen pienemmän kehikon.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Yksikään pöytä ei tietenkään ole täydellinen ilman jalkoja.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Suurimmat palaset loksahtivat kohdalleen, mutta pöydällä oli edessään vielä suurin muodonmuutos.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Luonnollinen petsaus pinnoite todella tuo puun kauniit vivahteet esiin upealla tavalla.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Sitten oli aika vetää johdot pöydän sisään. Tässä kohtaa sitä alkaa ymmärtää, ettei kyse ole mistään tavallisesta kahvipöydästä.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Hän kiinnitti pöydän sisään peilin ja liimasi sen reunoille LED-valoja koko matkalle.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Sitten oli vuorossa itse pöydän kehikon nostaminen takaisin paikoilleen.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Vielä lopuksi yksi peilipinta lisää. Tältä pöytä näytti kasattuna kokonaisuutena. Nyt se piti enää kytkeä töpselillä seinään.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Ja voilà – lopputuloksena oli ”loputon” 3d-pöytä, joka ei takuulla jätä ketään kylmäksi.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Pöydän LED-valojen väriä voidaan säädellä oman mieltymyksen mukaan.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Upeaa, eikö vain?

Kuva: Imgur / Baumstaller

Mitä tahansa pöydän päällä pitääkään, niin se näyttäisi jatkuvan ikuisuuksiin asti pöydän luoman illuusion avulla.

Kuva: Imgur / Baumstaller

Sanomattakin on selvää, että nuoren miehen upea pöytä voitti myös palkintoja koulun kilpailuissa. Tämä on todella upeaa käsityötä!

Kuva: Imgur / Baumstaller

Vaikuttava työ! Ole hyvä ja jaa tätä ystävillesi, jos sinäkin olet samaa mieltä ja kuvat pöydästä olivat sinunkin mielestäsi upeita!