Yvonne, 90, seisoo täysin paikallaan jäällä: Hetkeä myöhemmin hän tekee jotain täysin odottamatonta

Olen aina ollut vaikuttunut ihmisistä, joilla on selkeä polttava intohimo jotain kohtaan. Enkä tarkoita vain harrastusta, sillä useimmilla meistä on jokin harrastus.

Tarkoitan sellaista intohimoa, josta ihminen haaveilee päivin ja öin ja on valmis tekemään mitä tahansa sen eteen.

Eräs tällaisen intohimon omannut ihminen oli 90-vuotias Yvonne.

Hänen koko elämänsä pyöri yhden asian ympärillä ja se oli taitoluistelu.

Ensisilmäyksellä voi olla vaikeaa uskoa, että hän pystyy tekemään kaikkein haastavimpiakin piruetteja jäällä. Vaikka hän näyttää vanhalta mummolta, niin hän solmii yhä luistimet jalkoihinsa viitenä päivänä viikossa päästäkseen jäälle.

Yvonne liitää kevyesti jään pinnalla ja tekee piruetteja toisensa perään. Yli 70 vuoden ajan taitoluistelu on ollut tärkein osa hänen elämäänsä.

Youtube

Hän oli vain 16-vuotias astuessaan ensimmäisen kerran jäälle ja hyvin nopeasti hän liittyi mukaan kansainväliseen ryhmään, joka teki esityksiä kaikkialla ympäri maailman.

Taitojensa ansiosta hän on myös opettanut useita sukupolviemme parhaimmista taitoluistelijoista.

Ollessaan 80-vuotias Yvonne joutui vakavaan auto-onnettomuuteen ja lääkärit uskoivat, ettei hän pystyisi enää koskaan luistelemaan. Se oli tuomio, jota Yvonne ei voinut hyväksyä.

Mutta tyttärensä avustuksella hänellä meni lopulta vain kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen ennen kuin hän oli taas takaisin jäällä.

Youtube

Kärsittyään halvauksesta 88-vuotiaana hän ei vieläkään suostunut lopettamaan. Kyse oli hänen elämästään ja intohimostaan, mitä hän tekisi ilman luistelua?

Useimmat tapaamani 90-vuotiaat eivät ole enää kovin aktiivisia, mutta Yvonne on tosiaan poikkeus tähän sääntöön.

Hänen iästään huolimatta hän jatkoi kilpailua taitoluistelun parissa vielä 90-vuotiaanakin.

Youtube

Eikä kyse ollut enää siitä, että hän halusi tulla kuuluisaksi.

Yvonne oli jo niin suosittu, että hänestä päätettiin tehdä dokumentti.

– Jos olen huonolla tuulella, niin ajattelen muita ikäisiäni hengityskoneissa makaamassa sairaalassa. Sitten vain sidon luistimet jalkaani ja nauran, Yvonne sanoo videolla.

Youtube

Valitettavasti vain kaksi päivää dokumentin julkaisun jälkeen Yvonne menehtyi 90-vuoden iässä.

Vielä kuolinpäivänään hän oli käynyt jäällä luistelemassa.

Yvonne on todellinen inspiraationlähde meille kaikille. Toivon, että useammat meistä voivat ikääntyä hänen tavallaan ja jatkaa unelmiemme tavoittelua sekä itsemme toteuttamista.

Katso tästä video Yvonnen luistelusta:

[arve url=”https://i.rmbl.ws/s8/2/w/-/2/t/w-2ta.caa.1.mp4″ /]

Tästä voit myös katsoa dokumentin, joka julkaistiin vain päiviä ennen Yvonnen kuolemaa:

Jaa tämä artikkeli ystävillesi Facebookissa, jos Yvonnen intohimo ja luistelu motivoivat ja inspiroivat myös sinua!