Ylpeä gorillaemo esittelee erittäin harvinaisia vastasyntyneitä kaksosiaan

Järjestön tutkijat olivat iloissaan nähdessään Isaron poikasineen.

“En ollut uskoa silmiäni, sillä siitä lähtien kun aloitin työt Fossey-järjestössä vuonna 2009, en ollut koskaan todistanut samanlaista mukavaa tapahtumaa tarkkailemiemme gorillojen parissa,” apulaistutkija Didier Abavandimwe kertoi järjestön nettisivuilla.

Noin neljäsosa gorilloiden poikasista ei selviydy ensimmäisestä elinvuodestaan, ja aiemmin tutkijat olivat todistaneet kahden kaksosparin selviytyvän vain enintään yhdeksän päivää. Tällä kertaa he olivat silti optimistisia.

”Onneksi Isaro on kokenut ja taitava äiti joka on saanut jälkikasvua kahdesti aiemmin, joten odotuksemme olivat korkealla!” Tutkijat kirjoittivat blogissaan.

Normaalisti vuorigorillat eivät ota vastaan apua ryhmän muilta jäseniltä kun niiden poikaset ovat näin pieniä, mutta Isaro antoi kaksosten isoveljen Icyororon katsoa niitä lähempää.

Kuukausia on kulunut siitä kun kaksoset syntyivät, mutta tutkijat eivät ole enää päässeet katsomaan niitä aivan yhtä läheltä kuin niiden ollessa vastasyntyneitä. He ovat kuitenkin nähneet niistä vilauksia, ja näyttää siltä että niillä menee hienosti!

Kaksoset näyttävät olevan melko samankokoisia, josta voi päätellä Isaron ruokkineen molempia tasapuolisesti. Niille on myös kasvanut lajille tyypillinen turkki, jolle on ominaista tiheä pehko päälaella.

Kun nämä kaksoset kasvavat, toivottavasti tutkijat pystyvät jatkamaan niiden tarinan dokumentointia. Innolla odotamme niiden varttumista, ja sitä että ne saavat omia lapsia jonain päivänä.

”Gorillakaksosten syntymä oli kuin lahja monella tapaa”, sanoo Veronica Vecellio, gorillaohjelman johtaja Fossey-säätiöstä.

”Ensinnäkin luonto osoitti kauneutensa vuorigorillakaksosten muodossa, ja ne ovat hyvä muistutus siitä kuinka haavoittuvaisia ja kallisarvoisia gorillat ovat, kun katsomme Isaron omistautuneisuutta kahdelle poikaselleen keskellä villiä luontoa.”

Kiinnostuitko näiden suurenmoisten apinoiden auttamisesta? Dian Fosseyn järjestön englanninkielinen lahjoitussivu löytyy täältä.

Kuvat: Facebook

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

Exit mobile version