Yllättävän vaikea kuva-arvoitus leviää nyt internetissä: Mikä viinilasi täyttyy ensimmäisenä?

Erilaiset kuva-arvoitukset ovat viime aikoina saavuttaneet suuren suosion internetissä. Ihmiset ovat jakaneet vaikeita arvoituksia toisilleen sosiaalisessa mediassa.

Arvoitukset ja tehtävät ovat todella mukavaa ajanvietettä. Arvoitukset kehittävät keskittymiskykyä sekä reagointikykyä.

Itsensä haastaminen on sekä mielenkiintoista että opettavaista. Jotkut ihmiset pitävät ristikoista, mutta minä pidän enemmänkin haastavista kuva-arvoituksista.

Kuva-arvoitukset eivät ole mistään helpoimmasta päästä, mutta ne sopivat kuitenkin myös kiireiselle ihmiselle.

Kuva-arvoitus

Tehtävänäsi on selvittää, että mikä viinilasi täyttyy ensiksi. Onko se viinilasi yksi, kaksi, kolme vai neljä?

Tämä tehtävä oli mielestäni yllättävän vaikea, sillä sinulla on vain kymmenen sekuntia aikaa ratkaista tehtävä. Kymmenen sekuntia on yllättävän lyhyt aikaa, kun kyse on tällaisen kuva-arvoituksen suorittamisesta.

Onnea matkaan!

Onnistuitko sinä ratkaisemaan tämän tehtävän?

Oikea vastaus

Näytän sinulle vielä oikean vastauksen, mikäli et onnistunut tehtävässä.

Annan sinulle vielä muutaman vihjeen:

Ensimmäinen ja toinen viinilasi ei ainakaan täyty juomalla. Katso kuvaa tarkasti, niin ymmärrät miksi.

Kolmas lasi on ainoa, joka täyttyy juomalla. Oikea vastaus on viinilasi numero kolme.

Onnistuitko sinä tässä kuva-arvoituksessa?

Jaa tämä arvoitus kaikille ystävillesi!