Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Yleisö haukkuu häntä läskikasaksi – mutta katso mitä tapahtuu, kun hän alkaa tanssia

Olemme kaikki varmasti yrittäneet opettaa lapsillemme, ettei ihmisiä saisi tuomita heidän ulkonäkönsä takia.

Siitä huolimatta se on hyvin yleinen tapa niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa.

John Lindo on varsin tottunut siihen, että ihmisillä on ennakkoluuloja häntä kohtaan.

Hän on pitkä ja lihava mies, eikä näytä sellaiselta, joiksi tanssijat yleensä mielletään.

Mutta katsopas, kun hän astuu tanssilattialle…..

Kun sanot tanssija, niin mieleeni tulee hyvin treenattu henkilö, joka on kaikin puolin hyvässä kunnossa. Periaattessa jokaisen tanssijan oletetaan näyttävän voimistelijalta.

Mutta John Lindo ei ole sellainen. Hän on pitkä ja iso mies, jolla on kertynyt vyötärölle hieman kiloja elämänsä aikana. Ulkonäkönsä takia John on joutunut taistelemaan ennakkoluuloja ja tuomitsemista vastaan jo vuosikausia.

Erityisesti ihmisten on vaikea uskoa sitä, kun John kertoo olevansa hyvä tanssija.

Voittanut kilpailuja

Itseasiassa John on harrastanut swing-tanssia jo vuodesta 1992 ja kilpaillut ammattitasolla voittaen kisoja, kuten Yhdysvaltain avoimet tanssikisat.

Kun John ja hänen tanssiparinsa astelivat tanssilattialle kilpailuissa vuonna 2008, John kuuli, kuinka yleisöstä joku hymähti ääneen ”läskikasa”.

Pyyhkii lattiaa muilla

Mutta sitten hän ja Stephanie aloittavat rutiininsa ja koko sali hiljenee. He suorstaan lakaisevat lattiaa kilpailijoillaan dominoiden kisaa aivan täysin. Johnin tunne ja ilo, jonka hän saa tanssiessaan, välittyy upealla tavalla parin tanssissa.

Tämä on erittäin upea muistutus meille kaikille siitä, ettei kirjaa pidä arvioida sen kannen perusteella.

Ihanaa!

Tämä tanssi toi parille voiton kilpailussa ja videon lopulla voit nähdä ja kuulla yleisön nousevan seisomaan antaen suosionosoituksia tälle mahtavalle tanssiparille!

Katso tämä ihana video tästä:

En voi kuin istua ja ihmetellä katsellessani Johnin ja Stephanien upeaa tanssia. Aivan mahtavaa! Jaa artikkelia eteen päin, jos sinäkin olet samaa mieltä!

 

Lue lisää aiheesta...