Yle: Leif Salmén on kuollut – palkittu toimittaja ja kirjailija oli kuollessaan vain 67-vuotias

Maineikas suomenruotsalainen toimittaja-kirjailija Leif Salmén on kuollut, kertoo Yle.

Salménin omainen on vahvistanut tiedon miehen kuolemasta Svenska Ylelle.

Pitkän ja palkitun uran Yleisradiossa toimittajana sekä kirjailijana tehnyt Leif Salmén on kuollut 67-vuotiaana. Salménin kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Yle, joka sai vahvistuksen uutisesta Salménin omaisilta.

Salmén vuonna 2012. Kuva: Wikimedia Commons

Suurelle yleisölle Salmén tuli tutuksi erityisesti TV1:n A-studion toimittajana, joka muistetaan tiukoista ja varsin kriittisistä poliitikoiden haastatteluista. Hän olikin tuttu näky vaalitenttien toimittajana.

Hän kirjoitti myös useita novelleja, esseitä sekä runoja, joista hänet palkittiin useaan eri otteeseen. Vuonna 1985 hänelle myönnettiin valtion tiedonjulkistamisenpalkinto.

Hänet palkittiin uran aikana myös muun muassa Tollanderin palkinolla sekä Eino Leinon palkinnolla.

Ikävä uutinen. Lepää rauhassa Leif.