Yle: Hallitus on eristämässä koko Uudenmaan – asukkaat saisivat kuitenkin palata koteihinsa

Hallitus on tällä hetkellä valmistelemassa ehdotusta, jossa liikkumisrajoitukset ja eristäminen koskisi koko Uuttamaata, kertoo Yle vedoten omiin lähteisiinsä.

Suomen hallitus esitti jo alkuviikosta mahdollisuutta sille, että Uusimaa voitaisiin eristää muusta maasta koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Suurin osa Suomessa todetuista tapauksista sekä uusista tartunnoista on tapahtunut nyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Nyt Ylen tietojen mukaan hallitus on taipumassa eristämisen kannalta vaihtoehtoon, jossa rajoitukset koskisivat koko Uuttamaata, eivätkä esimerkiksi kuntakohtaisesti eri alueita.

Rajoitusten tullessa voimaan Uudenmaan ulkopuolelle jääneet alueen asukkaat voisivat yhä palata koteihinsa. Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa, kuinka laajasti esimerkiksi työmatkaliikenne sallitaan.

Kansalaisten vapaa liikkuvuus kuuluu Suomessa perusoikeuksiin, joita voidaan rajoittaa vain poikkeustapauksissa. Tästä johtuen hallituksessa on pohdittu hyvin tarkasti poikkeustoimien rajaamista.

Lain mukaisesti rajoitus voisi olla voimassa enintään kolme kuukautta. Tarkempia päätöksiä asian suhteen voidaan odottaa myöhemmin keskiviikkona, kun hallitus tiedottaa päätöksistään.

Rajoituksia valvoisi poliisi, joka voisi tarpeen vaatiessa pyytää virka-apua myös Puolustusvoimilta.