Yksinäinen vanhus hylättiin odotushuoneeseen – mies lausui viisi sanaa, jotka muuttivat kaiken

Elämän jälkimmäinen puolisko voi olla todella mukavaa aikaa – saadaan lapsenlapsia ja nautitaan eläkepäivistä. Mutta se voi olla joillekin myös kamalan yksinäistä aikaa. Tämä nainen sai oppia sen kamalimmalla mahdollisella tavalla vieraillessaan Fort Campbellin sairaalassa Kentuckyssa, Yhdysvalloissa.

Tuolloin Ashley Cherry istui odotushuoneessa ja näki jotain, mitä hän ei tulisi ikinä unohtamaan.

Flickr/Taber Andrew Bain

Ashely oli sairaalassa pitämässä seuraa miehelleen, kun hän näki naisen saapuvan samaan huoneeseen pyörätuolissa. Tämä vanhempi rouva oli saapunut sairaalan ensiapuun, mutta hänet oli lähetetty odotushuoneeseen odottamaan.

Sitten Ashley sattui kuulemaan, kuinka rouva kertoi vastaanotolla, ettei hänellä ollut ketään, joka voisi tulla hakemaan hänet kotiin.

Hän jäi huoneeseen täysin yksin – ilman mitään kyytiä kotiinsa.

Ashley tuli todella pahalle mielelle kuullessaan tapauksesta. Mutta samalla hetkellä esiin astui mies, josta tuli tuon päivän suuri sankari.

”Minusta tuntui todella pahalta nähdä, kuinka osa sairaalan työntekijöistä ei tuntunut lainkaan välittävän siitä, miten tämä rouva pääsisi kotiin. Sitten aivan yllättäen tämä hurmaava herrasmies saapui pelastamaan tilanteen. Hän oli odottamassa vaimoaan ja meni kertomaan rouvalle, että kuljettaisi myös hänet ilomielin kotiinsa”, Ashley kertoi Love what really matters -sivustolle.

Minä voin viedä sinut kotiin, mies sanoi yksinäiselle naiselle.

Facebook/Love What Really Matters

He eivät tunteneet toisiaan etukäteen, eikä miehellä ollut mitään tietoa siitä, miten kaukana nainen sairaalasta asui. Silti hän tarjoutui auttamaan tätä kuljettamaan hänet kotiin, missä tahansa se sijaitsisikin.

”Miehellä ei ollut mitään tietoa siitä missä hän asui. Silti hän tarjoutui huolehtimaan tästä upeasta vanhasta rouvasta, jolla ei ollut ketään muuta. Hän halusi maksaa miehelle matkasta, mutta hän vain kiitti ja kieltäytyi ottamasta rahaa vastaan.”

Miehen nimi on Jeffery. Kävi ilmi, että hän oli sotilas, joka asui samassa kaupungissa. Ashely sai tietää tämän kaiken puhuttuaan myöhemmin miehen vaimon kanssa tapauksesta.

Jeffery meni autolleen ja ajoi sen sairaalan eteen voidakseen kyyditä naisen kotiin. Samalla Ashley auttoi pyörätuolilla liikkuneen naisen ulos sairaalasta ja sisään Jeffereyn autoon.

Flickr/Paul Sableman

He asettivat naisen mukavasti autoon ja hyvän tahtoisen miehen ele kosketti Ashleytä syvältä.

”Kun näin heidän lopulta ajavan pois ajattelin vain; maailmassa on yhä hyviä ihmisiä. Ja meidän tulisi kaikkien huolehtia yhdessä ikääntyvästä väestöstämme, kuten tämä ihana mies teki. Hän ei ole uskollinen ainoastaan maalleen – vaan hän on myös uskollinen oman kaupunkinsa yhteisölle. Iso kiitos sinulle herra!”

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Ashleyn tarinalla oli yli 70 000 tykkäystä ja tuhansia jakoja Facebookissa. Eikä ole vaikeaa ymmärtää miksi. Nyt ole hyvä ja jaa tämä upea muistutus siitä, että maailmasta löytyy yhä hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan muita!