Vuokraisäntä ei peri 200 vuokralaiseltaan vuokraa, jotta asukkaiden rahat riittäisivät ruokaan karanteenin aikana

Koronapandemia on vaikuttanut ihmisten elämään monella eri tavalla. Moni ihminen on siirtynyt etätöihin, kun taas toisissa yrityksissä on jouduttu lomauttamaan tai irtisanomaan työntekijöitä. Hoitotyöntekijät tekevät pitkiä työvuoroja henkilöstöpulan takia.

Koronaviruksella on odotettua suuremmat vaikutukset yritystoimintaan ja moni ihminen kokee olevansa taloudellisessa ahdingossa.

Yhdysvaltalainen vuokranantaja nimeltään Mario halusi auttaa vuokralaisia koronakriisin keskellä. Hänellä on satoja sijoitusasuntoja Brooklynissa. Mario päätti olla perimättä vuokraa huhtikuulta. Hän ymmärsi, että vuokralaisilla oli vaikeuksia saada vuokria maksettua koronapandemian takia.

Mario ei halunnut vuokralaisten joutuvan paniikkiin vuokranmaksun suhteen. Hän halusi autaa vähävaraisia ihmisiä karanteenin aikana.

NBC New York -sivuston mukaan Mario kävi viemässä kirjeitä vuokralaisilleen, jossa hän kertoi suunnitelmastaan. 59-vuotias Mario omistaa noin 80 asuntoa, joissa hänellä on yli 200 vuokralaista Williamsburgissa ja Greenpointissa.

”Koronapandemia vaikuttaa meihin kaikkiin ja sen takia kenenkään ei tarvitse maksaa vuokraa huhtikuulta vuonna 2020”, kirjoittaa Mario viestissään vuokralaisille.

”Älä murehdi vuokranmaksusta, vaan murehdi mieluummin naapuristasi ja perheestäsi”.

Sydämellinen vuokraisäntä ei peri lainkaan vuokraa 200 vuokralaiseltaan, jotta asukkaiden rahat riittäisivät ruokaan karanteenin aikana.

Autetaan toinen toisiamme pääsemään yli näistä haastavista ajoista. Jaetaan tätä inspiroivaa tarinaa kaikille!