Video, joka lämmittää sydäntä: koira ei voi lopettaa parhaan ystävänsä halaamista

Koira nimeltä Orion ja Destiny-niminen hevonen ovat toistensa parhaita ystäviä, jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Yksikään päivä ei lopu ilman halia.

Kun eläinten omistaja Rebecca Gullholm harjaa ja hoitaa hevostansa, Orion on toimissa mukana ja aina lähellä oleva halikaveri.

Orion oli vain 8 viikon ikäinen, kun se tapasi Destinyn. Rebecca halusi sen tottuvan hevosten läsnäoloon jo nuoresta iästä alkaen.

The Dodo -sivuston julkaisemalla videolla Rebecca kertoo eräästä erityisestä hetkestä: hän oli työskenellyt koko päivän ja oli tuomassa hevosia talliin. Hän päästi Orionin talliin tutkimaan paikkoja. Destiny pilkisti tallistansa ja suoristi kaulaansa, jotta se voisi sanoa terve koiralle.

Kuva: The Dodo / Youtube

Kun koira näki hevosen, se yritti antaa sille pusuja. Siitä päivästä lähtien koira ja hevonen ovat olleet parhaita ystäviä.

Aina kun Rebecca saapuu tallille koiran kanssa, sen häntä alkaa heilumaan. Metsäretkillä koira katsoo säännöllisesti taakse tarkistaakseen, että Destiny on mukana. Heitä ei erota mikään toisistaan. ”Molemmat ovat erittäin leikkisiä, uteliaita ja fiksuja”, Rebecca Gullholm kertoo The Dodo -sivustolle.

Kuva: The Dodo / Youtube

Viime kesänä Destinyn jalka loukkaantui ja se joutui viettämään aikaa eläinlääkärin luona. Orion piti sille jatkuvasti seuraa, jotta hevonen ei tuntisi oloansa yksinäiseksi.

Alla olevalta videolta voit katsoa koosteen, mitä kaikkea Orion ja Destiny on tehnyt yhdessä:


Orion avaa myös tallin ovia hevoselle, jotta pääsee syömään heinää.

Miten ihastuttavat ystävät!