Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Veljekset löysivät ratakiskojen väliin juuttuneen kilpikonnan.

Muutama vuosi sitten Yhdysvaltain Rhose Islandin osavaltiossa asuvat veljekset menivät kävelylle junaradan vartta pitkin, jolloin he havaitsivat jotakin todella erikoista.

Melko suuri kilpikonna oli jäänyt ratakiskojen väliin jumiin, eikä sillä ollut mitään mahdollisuuksia päästä pinteestä pois omin avuin. 

Veljekset olivat eläinten ystäviä, joten he ryntäsivät auttamaan kilpikonnaa. 

Ensin he koettivat nostaa konnaa pois kiskojen välistä, vaikka niin ei välttämättä suositellekaan tehtäväksi sillä se voisi tulkita joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi.

Vaikka kilpikonna ei hyökännytkään pelastajiaan vastaan, se vastusteli, joten pojat soittivat eläinten pelastamiseen erikoistuneelle asiantuntijalle. 

Pelastajien avulla kilpikonna saatiin pois kiskojen välistä ennen kuin seuraava juna kulki paikan ohi, ja se pääsi pinteestä.

Katsele kuvat alempaa.

 

 

Veljekset huomasivat jotakin erikoista ollessaan kävelyllä radanvarressa. Kaksien eri kiskojen väliin oli juuttunut kilpikonna! Se ei pystynyt liikkumaan, sillä kiskojen väli oli juuri sen itsensä levyinen.

 

Veljekset koettivat auttaa kilpikonnaa, mutta he eivät onnistuneet liikuttamaan sitä. Kilpikonna ei arvannut poikien halunneen auttaa sitä, vaan se oli puolustuskannalla. Niinpä pojat soittivat pelastuslaitokselle. 

 

Eläinten pelastajat tulivat nopeasti paikalle, ja jonkin ajan kuluttua konna onnistuttiinkin vapauttamaan. Se olikin melko kookas yksilö!

 

Onneksi junarata ei ollut vilkkaasti liikennöity, ja kilpikonna saatiin irroittaa rauhassa ennen seuraavan junan ilmestymistä. 

 

Auttavien käsien ansiosta kilpikonna sai vapautensa takaisin. Miten sille olisi käynyt jos veljekset tai kukaan muukaan ei olisi sattunut paikalle?

 

Kuvat: Imgur

 

Jaa tarina Facebookissa!

Julkaistu Eläinraamatussa, tykkää meistä Facebookissa!

 
 

Lue lisää aiheesta...