Vauva oli koomassa viisi päivää – avaa silmänsä ja tekee asian, joka saa vanhemmat haukkomaan henkeään

Emma Labuschagne oli laittamassa 14-viikkoista Michaelia nukkumaan aivan kuten kaikkina muina iltoina. Hän ei tiennyt, että viideltä aamulla Michaelin sydän tulisi pysähtymään.

”Katsoimme vauvaamme haukkoen henkeämme. Hänen sydämensä oli pysähtynyt ja ensihoitajat yrittivät pelastaa hänen henkeänsä”, vanhemmat kertovat kauhunhetkestä.

On hirvittävää nähdä, kun pienokaisemme joutuvat koettelemusten keskelle terveytensä suhteen. Vauvat ovat kuitenkin todellisia taistelijoita nuoresta iästään huolimatta.

Michael kiidätettiin sairaalaan maaliskuun 16.päivä. Hän joutui viiden päivän koomaan. Vanhemmat valmistautuivat henkisesti siihen, että heidän rakas poikansa ei tulisi avaamaan enää silmiään. Sitten 21.päivänä hän avasi silmänsä ja väläytti isälleen leveän hymyn.

Lääkärit lähestyivät pojan vanhempia, Emmaa ja Stuartia, ja kertoi heille, että sydämen pysähtyminen on voinut aiheuttaa vahinkoa pojan aivoille. Tutkimukset osoittivat kuitenkin, että näin ei ollut käynyt.

Syy sydämen pysähtymiselle oli kasvain, joka sijaitsi pojan sydämessä. Suurin osa sydämissä esiintyvistä kasvaimista ovat itsessään harmittomia, mutta voivat silti aiheuttaa ongelmia.

 “Hän on ihana pikku vauva – on hankala uskoa, että hän käy läpi jotain niin vaikeaa. Hän on ihme”, Emma kertoo.

Perhe kerää rahaa leikkausta varten

Michaelin vanhemmat keräävät rahaa viedäkseen poikansa Bostonin lastensairaalaan, jossa kirurgit voisivat operoida pojan.

Äiti on luottavainen hoidon suhteen: “He ovat varmoja siitä, että he voivat todella parantaa pojan terveydentilaa tai jopa parantaa pojan täysin”, Emma kertoo.

Toivon todella, että Michael toipuu täysin tästä vaativasta koettelemuksesta.

Ole hyvä ja jaa tämä artikkeli, jos haluat lähettää voimia pikku Michaelille.