Vanhemmat kieltäytyivät abortista – 3 kuukautta myöhemmin äiti murtuu kyyneliin kesken illallisen

Kun vanhemmat toivottavat ensimmäisen lapsensa tervetulleeksi tähän maailmaan, niin muuttuu heidän oma elämänsä kertaheitolla täysin erilaiseksi.

Se on puhdasta ja täydellistä iloa sekä onnea, mutta samalla vanhemmat rukoilevat korkeammilta voimilta, että kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, eikä matkalle sattuisi ikäviä yllätyksiä.

Kun Sara Heller sai ensimmäisen lapsensa – pienen pojan nimeltä Brody – oli hän hyvin helpottunut, mutta samalla myös huolissaan.

Yhdessä puolisonsa Chris Eidamin kanssa he huomasivat jotain hyvin erikoista Brodyssa vielä kun Sara oli vain 24. viikolla raskaana.

Facebook / Sara Heller

Ultrakuvasta vanhemmat saivat tietää, että Brodylla oli harvinaisen pahanlaatuinen huulihalkio. Joillain lapsilla kyse voi olla vain pienestä halkeamasta huulessa, mutta Brodylla tuo aukko oli koko matkan nenään asti.

Vanhemmat olivat tietysti hyvin huolestuneita, mutt he päättivät lopulta tehdä jotain muuta kuultuaan poikansa diagnoosiin.

Lääkärit kysyivät pariskunnalta halusivatko he pitää lapsen. Heidän mukaansa maailmassa tunnettiin vain 9 samanlaista tapausta, kuin Brody, jossa kaikki oli mennyt hyvin.

”He kysyivät haluammeko pitää lapsen”, Brodyn isä Chris Eidam kertoo Omaha Newsille.

Sara ja Chris olivat molemmat yhtä mieltä siitä, että he eivät tekisi aborttia.

Facebook / Sara Heller

Sara kertoo, että hän halusi muuttaa ihmisten suhtautumisen huulihalkioita kohtaan.

”On ihan OK olla ylpeä omasta lapsestasi tilanteesta riippumatta. Me halusimme muuttaa sitä tyyliä, millaisia kuvia uudet vanhemmat julkaisevat vastasyntyneestä lapsestaan Facebookissa ja Instagramissa. Halusimme kertoa useammille ihmiselle tästä vaivasta”, Sara sanoo.

Normaalisti Lapsen kasvot ja sen osat kehittyvät 2 ja 3 raskauskuukauden aikana.

Facebook / Sara Heller

Suomessa noin yhdellä lapsella viidestäsadasta on vastasyntyneenä halkio. Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä synnynnäisiä epämuodostumia Suomessa.

Asiantuntijat pyrkivät yhä selvittämään tähän epämuodostumaan johtavia syitä, mutta perintötekijöiden tiedetään olevan yksi pääsyistä.

Saralla ja Chrisillä ei ollut varaa korjausleikkaukseen Brodylle, joten heidän piti vain elää asian kanssa. Sara on saanut kymmenittäin mauttomia ja ikäviä kommenteja kuviinsa Instagramissa julkaistuaan siellä kuvia Brodysta.

Facebook / Sara Heller

”Mikä hänen kasvojaan vaivaa?”, joku kommentoija kysyi Saralta.

Sara kertoo ettei hän ollut ainoastaan järkyttynyt tuosta kommentista, mutta hän koki, ettei hänen tarvitse puolustaa tuntemattomille ihmisille poikansa ulkonäköä.

Sen sijaan, että hän olisi alkanut vihaisesti vastaamaan kaikille hän päätti alkaa kouluttaa ihmisiä ja levittää tietoa halkioista. Hän toivoo pystyvänsä kaatamaan ihmisten ennakkoluulot ja harhakuvitelmat, jotka niihin liittyvät.

Facebook / Sara Heller

”Päätin mielummin kouluttaa, kuin taistella heitä vastaan. Niin toivoisin myös Brodyn ajattelevan tulevaisuudessa. Haluan hänen toimivan esimerkkinä muille lapsille halkioiden kanssa, jotka eivät uskalla itse puuttua asiaan.”

Eräänä iltana jonkin aikaa sitten Sara oli ulkona syömässä Brodyn ja omien ystäviensä kanssa.

Kun kaikki pöydässä olivat syöneet, heidän tarjoilijansa iski pöytään jotain, mikä näytti seurueen silmiin rytätyltä paperilta tai servetiltä. Vilkaistessaan sitä Sara kuitenkin huomasi, että kyseessä taiteltu shekki.

Avattuaan sen äiti ei ollut uskoa näkemäänsä. Shekki oli arvoltaan 800 dollaria ja siihen oli kirjoitettu viesti;

”Sinun kauniille lapsellesi.”

Facebook / Sara Heller

”Kyyneleet valuivat pitkin poskiani heti kun näin tämän. Tunsin niin suurta iloa ja onnellisuutta sydämessäni”, Sara kertoo.

Tämä yllättävä ja avokätinen lahja auttoi vanhempia paljon, sillä he käyttivät sen maksaakseen osan Brodyn sairaanhoitokustannuksista.

Viimeisimmässä leikkauksessa Brodyn huuli saatiin korjattua.

Facebook / Sara Heller

Tällä hetkellä Brody toipuu kovaa vauhtia ja hän voi odottaa pääsevänsä seuraavaan leikkaukseen 9-12 kuukauden ikäisenä.

Kiitos taitaivien kirurgien ja lääkäreiden, Brody tulee pystymään tulevaisuudessa puhumaan ja syömään aivan normaalisti. Siihen saakka kunnes leikkaukset ovat ohi, vanhemmat ovat kuitenkin erittäin kiitollisia kaikesta saamastaan tuesta.

Facebook / Sara Heller

Tämän perheen arki sai ison muutoksen tästä yllättävästä ja avokätisestä yllätyksestä, jonka täysin tuntematon hyväntekijä heille lahjoitti.

Ja kyllähän tätä ihanaa ja iloista lasta katsoessa paatuneinkin sydän alkaa sulaa! Olen varma, että kaikki menee tulevaisuudessa Brodyn osalta hyvin ja hän tulee menemään vielä pitkälle elämässä!

 

Facebook / Sara Heller
Joskus maailma onkin mukavampi paikka, kuin mitä osasimme odottaa. Tuolloin tuntemattomien ihmisten toimet ja eleet voivat todella tehdä ison muutoksen kenen tahansa elämässä. Sama pätee varsinkin nyt joulunaikaan! Anna Brodyn tarinan toimiva motivoivana esimerkkinä ja jaa sitä kaikille Facebookissa, jos sinunkin mielestäsi jokainen lapsi ansaitsee rakkautta, kunnioitusta ja mahdollisuuden elämässä!