“Tiesimme, että erityisesti täällä Yhdysvaltain eteläosissa valkoinen pariskunta joilla on jonkun muun värisiä lapsia saisi osakseen reaktioita laidasta laitaan. Tulemme aina saamaan vanhoilta valkoisilta rouvilta inhoavia katseita supermarketissa. Kerran musta nainen katsoi meitä ja pudisteli päätään. Toisaalta, kerran nuori musta tyttö liikuttui kyyneliin kun kerroimme hänelle että tämä hänen värisensä poika oli meidän lapsemme, ja vanhempi valkoihoinen lääkäri rukoili mustan poikamme puolesta ja kohteli häntä niin hellästi.
Nämä kaksi jälkimmäistä esimerkkiä kokemuksistamme olivat kuin toivon pilkahduksia jotka muistuttivat meitä siitä kuinka pitkälle maamme on edennyt rotuasioissa, mutta kaksi ensimmäistä esimerkkiä puolestaan muistuttivat meitä siitä kuinka paljon matkaa on jäljellä.”
Kun pariskunta päätti adoptoida kaksi alkiota Yhdysvaltain kansallisesta “alkiolahjoituskeskuksesta” National Embryo Donation Centeristä, he olivat varmoja siitä että he haluaisivat mustien lasten alkioita jotta tulevat lapset tuntisivat itsensä mahdollisimman läheisiksi vanhempien sisarustensa kanssa.
“Saimme keskuksesta tukea ajatuksellemme hankkia saman rotuisia lapsia kuin mitä meillä jo oli,” Aaron kirjoittaa.
Kuusi viikkoa raskauden alkamisen jälkeen oli aika käydä lääkärissä katsomassa miten tilanne edistyi. He saivat kokea yllätyksen kun lääkäri kertoi Rachelin odottavan kolmosia kaksosten sijaan! Toinen alkioista oli siis jakautunut kahtia.
Aaron oli viettänyt lapsuuttaan Hondurasissa, sillä hänen vanhempansa olivat lähetyssaarnaajia. Nyt hän oli vaimonsa kanssa lyhyen aikaa samassa tehtävässä, samassa maassa.
“Kerroimme tilanteestamme lääkärille melko heikoilla espanjan kielen taidoillamme. Hän kysyi meiltä useammankin kerran olimmeko varmoja että Rachel oli saanut kaksi alkiota. Vastasimme että kyllä, olimme varmoja että alkioita oli kaksi. Sitten lääkäri kertoi meille että tulisimmekin saamaan kolmoset.”
Synnytys meni hienosti, ja siten Aaronista ja Rachelista tuli peräti viiden mustan lapsen vanhemmat.
“On ollut aivan mahtavaa huomata että käytännössä kaikki ystävämme ja sukulaisemme ovat antaneet perheelleemme hurjasti tukea, vaikka olemmekin rakentaneet sen normaalista poikkeavalla tavalla. Omissa mielissämme elämme unelmaamme. Unelmamme ei näytä tyypilliseltä perheeltä, mutta olemme aina kiitollisia verratessamme perhettämme maamme rotuhistoriaan. Meistä on myös rohkaisevaa huomata kuinka seurakuntamme tällä vuosituhannella syntyneet jäsenet suhtautuvat myönteisesti adoptioon ja monikulttuurisiin perheisiin.
Oli myös todella mukavaa katsella kuinka raskauden aikana mustat lapsemme suutelivat valkoisen vaimoni kasvavaa vatsaa. He toivottivat kolmosille hyvää yötä joka ilta, ja nyt he saavat viimeinkin tehdä niin kolmosten kanssa kasvotusten!”
“Emme suunnitelleet aivan tällaista elämää 12 vuotta sitten kun seurustelimme ja puhuimme adoptiosta, mutta oi kuinka kiitollisia olemme Jumalalle saatuamme hoidettaviksemme ja kasvatettavaksemme nämä viisi pikkuista.
Kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, ja on rohkaisevaa että Aaron ja Rachel pystyvät näkemään ihonvärin tuolle puolen. Ole hyvä, ja jaa tämä tarina Facebookissa jotta mahdollisimman moni saisi siitä ajattelemisen aihetta!
Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.