Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Vain harva tiesi Elviksen viimeisestä keikasta – tästä videosta tulee kylmät väreet

Itse olen suuri rockmusiikin fani. Mutta vaikka musiikkityyli ei kolahtaisikaan, kukaan ei voi olla eri mieltä siitä, että Elvis Presley oli yksi merkittävimmistä ja lahjakkaimmista laulajista koskaan.

Rockin kuningas kuoli aivan liian aikaisin, mutta onneksi hänen musiikkinsa on jäänyt elämään ikuisiksi ajoiksi.

Löysin tämän videoklipin ja halusin ehdottomasti jakaa sen. Se on kuvattu Elviksen viimeisellä televisioidulla keikalla vuonna 1977 – ja hänen äänensä aiheuttaa välittömästi kylmiä väreitä.

Aiemmin kovinkaan moni ei ole tiennyt Elviksen viimeisestä esiintymisestä tai tästä videosta, mutta nyt ihmiset ovat sitä mieltä, että viimeinen keikka saattoi olla hänen koko uransa paras.

© Youtube

Elvis oli loppuun asti showmies henkeen ja vereen. Hän antoi aina yleisölle kaikkensa.

Olisinpa nähnyt tämän livenä paikan päällä, mutta onneksi löysin tämän videon!

Tämä ei ole ainoastaan yksi rockin kuninkaan parhaista esityksistä koskaan.

Tämä on myös hänen viimeinen videoitu esiintymisensä koskaan.

© Youtube

Vuonna 1977 Rapid Cityssa Etelä-Dakotassa kuvatulla videolla Elvis istuu pianon ääressä ja alkaa laulaa klassikkokappalettaan ”Unchained Melody”.

Saan välittömästi kylmiä väreitä hänen äänestään.

© Youtube

Kuusi viikkoa myöhemmin Elvis kuoli 42-vuotiaana.

Nyt voimme kuitenkin muistella häntä tämän maagisen esityksen avulla. Se alkaa 31 sekunnin kohdalta – nauti:

Rock ’n roll! Jaa tämä Facebookissa ystävillesi, jotka rakastavat hyvää musiikkia.

 

Lue lisää aiheesta...