Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Vaeltamassa ollut nainen löydettiin verisenä — tuolloin vanhemmat saivat sydäntäsärkevän tekstiviestin

Amber Kohnhorst on tavallinen tyttö Minnesotasta, Yhdysvalloista.

Liikutuimme lukiessamme hänen tarinansa, joten päätimme jakaa sen myös teille.

Amber oli vaeltamassa vuoristossa, kun hänelle sattui järkyttävä onnettomuus. 

25-vuotias Amber työskentelee sairaanhoitajana. Hän oli päättänyt lähteä Arizonaan, saadakseen uutta virtaa töihin. Arizona on tunnettu kauniista luonnostaan ja vuorijonoistaan. 

Eräänä päivänä hän päätti lähteä vaeltamaan kohti kauniita kukkuloita. Amber halusi olla hetken aikaa rauhassa kauniin ja hiljaisen luonnon keskellä. 

Yksin vaeltamisen vaarana on yleensä se, että apua ei ole lähimaillakaan – Amber sai kokea tämän, kun hän kompastui ja kaatui alas jyrkänteeltä. 

Amber menetti tajuntansa ja heräsi vasta, kun ulkona oli pimeää. Hän oli vakavasti loukkaantunut, verinen ja murtunut.

– En pystynyt liikuttamaan itseäni juuri lainkaan. Huusin kurkku suorana kivusta, kun yritin liikuttaa itseäni, Amber kertoo WCTV:lle.

amber1
© Bildkälla: Facebook

Amberilla oli onneksi mukana kännykkä, vuorilla ei kuitenkaan ollut kenttää. Hän yritti soittaa lukemattomia kertoja, mutta turhaan. Amber osasi odottaa jo pahinta. Hän alkoi hyväksyä, että tulisi kuolemaan yksin vuoristossa. Niimpä hän kirjoitti viimeisen viestinsä vanhemmilleen.

”Äiti, isä… Tämä on loppuni”

Vanhempien näkökulmasta tilanne oli varmasti painajaismainen!

Amber oli vaikeasti loukkaantunut, janoinen ja täysin yksin. Hän yritti kuitenkin ryömiä ylös putoamastaan rotkosta, jotta löytäisi itselleen apua. Lopulta nainen pääsi kiipeämään takaisin polulle, josta muut retkeilijät löysivät hänet. Hetken kuluttua paikalle saapui ambulanssikopteri, joka kuljetti henkihieverissä olevan naisen sairaalaan. 

amber2
© Bildkälla: Facebook

Hänen vanhemmilleen tilanne oli kamala. Ensin he saivat pelottavan tekstiviestin ja tämän jälkeen soiton, että heidän tyttärensä on ollut vakavassa onnettomuudessa.

Tällä hetkellä Amberia hoidetaan sairaalassa. Hän mursi onnettomuuden seurauksena useita luita, mutta lääkärit uskovat hänen parantuvan täysin terveeksi.

Onneksi tämä järkyttävällä tavalla alkanut tarina päättyi onnellisesti. Voimme vain kuvitella Amberin ja hänen vanhempiensa kokeman tuskan. 

Jaa tämä tarina Facebookissa ja muistuta, että vaeltamaan on varmuuden vuoksi aina hyvä ottaa vähintään yksi kaveri mukaan!