Vaarallinen pedofiili tuomittiin vankeuteen Ruotsissa: Kiitos tämän konduktöörin sankarillisen toiminnan

Viime syyskuussa 29-vuotias Diaresa kohtasi jotain kummallista kesken työpäivänsä. Diaresa työskentelee konduktöörinä ja matkalla Malmön ja Helsingborgin välillä hän huomasi pienen 7-vuotiaan pojan itkevän.

Poika istui junassa vanhemman miehen vieressä, joka oli todella epäsiistin näköinen.

”Minä vain juoksin hänen peräänsä”

Diaresa päätti kysyä pojalta, miksi tämä oli niin surullinen ja itki. Poika vastasi vain pelokkaalla äänellä kaipaavansa äitiään. Diaresa mietti hetken ja meni sitten keskustelemaan junan kuljettajan kanssa.

Kun juna seuraavaksi pysähtyi Landskronan asemalla mies hyppäsi pois junasta ja nappasi tiukasti kiinni pojan kädestä. Hän yritti paeta junasta juosten poika mukanaan.

”Minä en edes miettinyt, vaan juoksin vain perään. Huusin hänelle ’pysähdy!’, mutta hän ei pysähtynyt”, Diaresa kertoo Svenska hjältar -sivustolle.

Johan Nilsson / TT

Tuomittiin vankeuteen

Diaresa ei kuitenkaan luovuttanut. Hänen onnistui lopulta pysäyttää mies ja soittaa poliisit paikalle. Mies pidätettiin ja tutkinnassa kävi ilmi, että hänellä oli kotonaan lapsipornoa ja hän oli käyttänyt kyseistä pientä poikaa seksuaalisesti hyväkseen.

Hän oli myös valokuvannut poikaa alastomana.

Nyt tuo hirvittävä mies on tuomittu vankeuteen, kertoo Sydsvenskan.

Diaresa Hamzaj
Exit mobile version