Uskollinen koira ei anna parhaan kaverinsa mennä sairaalaan yksin.

Onneksi James kuitenkin sai luvan ottaa koiransa mukaan. Mahe siis seurasi poikaa kaikkialle.

Kuva

Kuten aina, Mahe huolehti Jamesin turvallisuudesta, kun poika nukutettiin.

Kuva

“Hän katseli Jamesia kiemurrellen, ja näytti todella huolestuneelta,” Jamesin äiti Michelle kertoi stuff.com.nz-sivustolle.

Kuva

Vaikka Mahesta oli iso apu Jamesille sairaalassa, Michellen mukaan koira on ollut heille erittäin tärkeä aina siitä asti, kun se liittyi perheeseen 2,5 vuotta sitten.

Kuva

Monesti Mahe ja James ovat liealla toisiinsa kytkettyinä, jolloin Mahe pitää pojan loitolla vaaroista. Koira onkin koulutettu pitämään huolta pojasta apukoirajärjestö Assistance Dogs New Zealand Trustin kurssilla.

Kuva

“Koirilla on todella hieno vaikutus autistisiin lapsiin. Ne rauhoittavat heitä houmattavasti.” sanoo Wendy Isaacs, joka työskentelee k.o. järjestölle.
“Autistiset lapset katsovat koiriaan silmiin, vaikka eivät tekisi niin vanhempiensa, siskojensa, ja veljiensä kanssa.”

Jos sinustakin Mahe tekee arvokasta työtä Jamesin kanssa, jaa artikkelia eteenpäin. Niin opas-ja apukoirat voivat saada lisää arvostusta.

Newsner rakastaa eläimiä, ja uskomme että niitä tulee kohdella täydellä kunnoituksella. Klikkaa “tykkää” jos olet samaa mieltä.

Exit mobile version