Ukrainalaisäiti kirjoitti yhteystiedot 2-vuotiaan selkään – siltä varalta, ettei itse selviä hengissä

Ukraina, äiti, lapsi

Ukrainalainen äiti jakoi kuvan tyttärensä selästä, joka levisi nopeasti ympäri maailman. Kuva: Instagram

Venäjän aloittama sota Ukrainassa on pakottanut jo satoja tuhansia ihmisiä hylkäämään kotinsa ja pakenemaan henkensä kaupalla. Ainakin miljoona ukrainalaista on joutunut pakenemaan kotimaastaan, eivätkä monet edes tiedä, ovatko heidän sukulaisensa enää hengissä.

Erään ukrainalaisäidin teko perheensä suojelemiseksi sodan kauhujen keskellä onkin nyt levinnyt laajalle ympäri maailman kuvan myötä.

Aleksandra ”Sasha” Makoviy on 33-vuotias pienen lapsen äiti, joka vietti onnellista perhe-elämää Kiovassa ennen sotaa yhdessä miehensä sekä pienen lapsensa kanssa.

Aleksandra oli valmistunut yliopistosta maisteriksi ja teki itsekin töitä taiteen parissa järjestämällä näyttelyitä sekä opettamalla esimerkiksi yliopistolla, kertoo brittilehti The Independent.

Haastattelussa Aleksandra kertoo, että ennen sotaa hänellä oli tapana käydä pienen tyttärensä kanssa kävelyllä Dnepr-joen varrella, sillä perhe asui idyllisellä saarella sijaitsevalla asuinalueella.

Kaikki kuitenkin muuttui 24.2.2022.

Kun Venäjä alkoi pommittaa Ukrainaa päättivät Aleksandra ja hänen miehensä nopeasti pakata kaikki pakolliset varusteet mukaansa ja suunnata kohti turvallisempaa paikkaa.

He eivät tienneet saisivatko he enää koskaan palata takaisin kotiinsa, tai olisiko sitä palatessa edes enää olemassa.

”Jos minulle tai hänen isälleen tapahtuisi jotain…”

Kaikkein pelottavinta koko tilanteessa oli kuitenkin se, jos Aleksandra joutuisi erilleen pienestä tyttärestään.

– Yritin miettiä mitä tapahtuisi, jos minulle tai hänen isälleen tapahtuisi jotain, eikä hän koskaan tietäisi mitä tapahtui, äiti kertoi Today Parents -sivuston mukaan.

– Kuka huolehtisi hänestä, jos hän selviäisi yksin? Halusin hänen myös tietävän, kuka hän on ja mistä hän tulee. Ehkä joku voisi sitten saada yhteyden hänen sukulaisiinsa, äiti jatkaa kuvaillen tyttärensä selkään kirjoittamaansa tekstiä.

Hän sai ajatuksen, joka kosketti lopulta satojatuhansia ihmisiä ympäri maailman kuvan lähdettyä leviämään sosiaalisessa mediassa. Osittain siksi, että se oli hyödyllinen niksi oikeasti kaikille ukrainalaisille lapsiperheille ja osittain siksi, miten raastava kuva oli.

Kuva levisi ympäri maailman

Nimi: Vira. Syntymäaika: 10.11.2019. Vanhempien puhelinnumerot sekä nimet.

Aleksandra tarttui tussiin ja kirjoitti isoin sekä selkein kirjaimin tyttärensä selkään kaikki ne tiedot, jotka tämän löytävä ihminen voisi tarvita.

Mikäli marraskuussa 3 vuotta täyttävä Vira jäisi yksin, niin ainakin auttajat saisivat tietää, kuka hän oli, mistä hän tuli ja ketkä hänen vanhempansa olivat.

Kenties tyttö voitaisiin myös kuljettaa johonkin sukulaisten luo.

– Kirjoitin Viran nimen englanniksi, jotta hän löytäisi kuvamme sosiaalisesta mediasta ja näkisi, miten kaunis elämä meillä oli ja kuinka paljon me häntä rakastimme, äiti kertoo.

– Venäjä tietysti väittää tätä propagandaksi ja lavastetuksi, koska miksi ukrainalainen äiti kirjoittaisi englanniksi, hän sanoo.

Kuva oli kuitenkin jaettu nettiin ja kirjoitettu englanniksi juuri siksi, että se voisi tavoittaa mahdollisimman monet ihmiset ja tieto leviäisi. Se olisi ikuinen muistutus siitä, mitä perhe oli käynyt läpi.

Kirjoitettuaan tiedot tyttärensä selkään Aleksandra otti kuvan ja jakoi sen itse sosiaaliseen mediaan, jossa se lähti välittömästi leviämään kulovalkean tavoin.

– Ukrainalaiset äidit kirjoittavat yhteystietoja sukulaisille lastensa selkään siltä varalta, että he itse kuolevat ja lapsi selviää. Ja muu Eurooppa kiistele kaasusta, kuvan ensimmäisten joukossa jakanut amerikkalaistoimittaja kirjoitti saatesanoiksi.

Perhe selvisi lopulta ulos Ukrainasta ja on tällä hetkellä turvassa Ranskassa.

Lue lisää:

Exit mobile version