Työkyvytön aasi saa kuolemantuomion – suden reaktio saa kyläläiset hieraisemaan silmiään

Tämä Patokissa, Albaniassa sattunut tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten kahden eri rodun edustajasta voi tulla ystäviä.

Vanhasta aasista ei ollut enää apua töissä. Kyläläiset olivat onnistuneet pyydystämään suden, jonka he olivat vanginneet pieneen häkkiin.

Susi tarvitsi ruokaa ja kyläläiset ajattelivat, että he voisivat syöttää aasin sudelle, kirjoittaa Honest to Paws. 

He veivät aasin suden eteen ja avasivat luukun. Kaikki uskoivat, että ei menisi kauaa, kun häkkiin laitettu aasi oli kuollut — tämän sijasta tapahtui jotain arvaamatonta.

Susi ei koskenut aasiin, vaan heistä tuli sen sijaan ystäviä, jotka leikkivät keskenään.

Uudet ystävykset ovat erottamattoman ja susi näyttää iloiselta, kun se on vihdoin saanut ystävän.

Ystävykset asuvat yhdessä, kyläläisten valvovien silmien alaisuudessa. Iloisesti päättynyt tarina alkoi levitä Albaniassa, jonka seurauksena ihmiset alkoivat painostaa kyläläisiä, jotta he vapauttaisivat suden.

Facebook/Ольга Пинчуковская

Myös aasi vapautettiin ja se saa elää omassa rauhassa niityllä, jossa siitä pidetään huolta — ja tämän se todellakin ansaitsee, tehtyään koko elämänsä töitä ihmisille.

Katso alta video, joka kertoo tästä ainutlaatuisesta ystävyydestä:

Jaa tämä artikkeli, mikäli suden reaktio sai sinut yllättymään — ystävyys ja rakkaus voittavat ennakkoluulot ja tämä kaksikko on siitä ihana todiste!