TV-kasvo ja koirakuiskaaja Cesar Milan vaipui epätoivoon ja yritti itsemurhaa – pelastui täpärästi

Vuosi 2010 oli miehelle erityisen rankka. Hän menetti koiransa Daddyn syövälle. Tämä särki miehen sydämen, sillä koira oli miehen omien sanojen mukaan ”mentori” joka kulki Cesarin rinnalla vuodesta toiseen. 

Tämän lisäksi myös Cesarin vaimo päätyi hakemaan avioeroa ja myös hänen välinsä poikiinsa tulehtuivat pahasti. 

Mies oli tehnyt myös muutaman huonon liikesopimuksen, jonka vuoksi hän menetti suuret määrät rahaa. 

Hän yritti nousta syvästä suosta, mutta se oli vaikeaa. Hän myös etääntyi niin kovasti rakastamistaan koirista, sillä koirat eivät enää luottaneet mieheen, hänen epätasapainoisen ja arvaamattoman käytöksen takia. 

Toukokuussa 2010 mies päätyi epätoivoiseen ratkaisuun. Hän otti lääkkeitä ja alkoholia ja yritti itsemurhaa. 

Onneksi tämä epäonnistui ja kuoleman sijaan, mies heräsi psykiatriselta osastolta. 

Tämä muutti Cesarin elämän suunnan. Hän oli sitä mieltä, että selkeästi hänellä on vielä syy olla maan päällä ja elossa. 

Hän omistautui entistä enemmän koirille ja niiden hyvinvoinnille. Hän myös katkaisi kaikki suhteet epäluotettaviin liikekumppaneihin. 

– Mikä ei tapa, vahvistaa. Tämä tapahtuma toi minut lähemmäksi ihmisiä ja tiedän myös miten pystyn hoitamaan masennuksen oireita, mies sanoi.

Koirien auttamisen lisäksi mies auttaa myös muita ihmisiä, jotka kamppailevat masennuksen ja itsetuhoisuuden kanssa. 

Vaikka Cesarin tarina on surullista luettavaa, olen kuitenkin onnellinen, että hän sai toisen mahdollisuuden ja käyttää sen näin upeasti – koirien ja ihmisten auttamiseen!

Jaa tämä selviytymistarina myös muille. 

Exit mobile version