Tutkijat: Parrassa voi olla enemmän bakteereita kuin vessanpöntössä

Harva asia on viime vuosina ollut miesten keskuudessa niin muodikas kuin miehekäs ”metsurityyli” – johon kuuluu olennaisena osana parta.

Uudet tutkimukset kuitenkin herättävät kysymyksen siitä, ovatko parran kasvattamisen edut todella suuremmat kuin haitat.

Yhdysvaltalainen tv-kanava KOAT teetti tutkimuksen, jossa vapaaehtoisilta parrakkailta miehiltä kerättiin näytteitä. Sen jälkeen mikrobiologi John Golobic tutki, mitä mikrobeja näytteistä löytyi. Hänen tekemänsä havainnot tulevat lähes shokkina.

”En yleensä ylläty helposti, mutta tämä oli iso yllätys”, hän sanoo KOAT-kanavalle.

Suurin osa parroista sisälsi bakteereja, joita löytyy lähes kaikkialta. Joidenkin kohdalla tilanne oli kuitenkin pahempi. Niistä löytyi suolistoperäisiä bakteereja, joita yleensä löytyy ulosteesta. Tutkijoiden mukaan jotkut parrat olivat likaisempia kuin vessanpöntöt.

Jos vesijohtovedestä löytyisi saman verran bakteereja, se katkaistaisiin. Golobicin mukaan tutkimustulokset osoittavat, että jotkut parrakkaat miehet laiminlyövät huolestuttavalla tavalla hygieniaa. Bakteerien välttämiseksi hän suosittelee pitämään parran melko lyhyenä ja huolehtimaan käsihygieniasta.

Kuva: Imgur