Tuntematon pariskunta herkistyi ja jätti nuorelle isälle viestin.

Negatiivisten uutisten löytäminen on huomattavasti helpompaa kuin positiivisten. Esimerkiksi rikokset, sodat, korruptio, ja muut ongelmat ovat jatkuvasti esillä netissä. 

Juuri siitä syystä onkin niin mukavaa lukea jostakin positiivisesta tapahtumasta tai teosta. Varsinkin sellaiset tarinat saavat minut hyvälle mielelle joissa ihmiset ovat toisiaan kohtaan pyyteettömästi anteliaita, avuliaita, ja myötätuntoisia. 

Vaikka nämä tapaukset saattavatkin tuntua erityisiltä tai harvinaisilta, on kuitenkin niin että hyviä ja ystävällisiä ihmisiä on kaikkialla. Jokin aika sitten isä ja hänen poikansa saivat siitä todisteen.

Kevon Smith Sr. oli ravintolassa syömässä aamiaista kolmen kuukauden ikäisen poikansa kanssa Ohion Willoughbyssä Yhdysvalloissa.

Yhtäkkiä hän huomasi vanhan pariskunnan tuijottavan häntä intensiivisesti. 

Kuva
Flickr

Se sai Kevonin hämilleen, ja hän mietti mitä he oikein ajattelivat. 

Kun Kevon lähti poikansa kanssa ravintolasta, hänen hämmennyksensä vain lisääntyi. Hän huomasi että joku oli laittanut hänen autonsa tuulilasiin käsinkirjoitetun viestin. 

Kuva
Kuva

Kevon otti viestin ja luki sen. ”Tänään haluamme tarjota sinulle ateriasi. Nauti vauvastasi niin pitkään kun Jumala vain sallii. Jatka samaan malliin. Tarvitsemme lisää sinunlaisiasi mustia isiä. Masonit.”

Viestin mukana oli seteleitä joiden oli tarkoitus kattaa Kevonin ja hänen poikansa ravintolakäynti.

Kuva
Kuva

Kevonin yksinkertainen, mutta aito vanhemmuuden osoitus poikansa kanssa ilmeisesti kosketti vanhaan pariskunnan sydämiä. Kevon oli tilanteessa aivan ällikällä lyöty; eihän kukaan odota tällaista voivan tapahtua juuri itselle. Kevon itse varttui ilman isää, joten hän teki päätöksen että hänen oma lapsensa tulisi olemaan tärkein asia hänen koko elämässään. Tällä ravintolakäynnillä oli vain päätöstä vahvistava vaikutus. 

”Tunnen monia kavereita jotka eivät pidä huolta omista lapsistaan. On hyvä näyttää että kaikki meistä (nuorista mustista miehistä) eivät vain vietä jengielämää, vaan jotkut meistä hoitavat osansa vanhemmuudesta,” Kevon sanoi Cleveland19 News-uutiskanavalle. 

Kevon lisäsi että hän aikoo sopivan tilaisuuden tullen laittaa hyvän teon kiertämään. Hän aikoo myös kertoa tarinan aikanaan pojalleen esimerkkinä siitä mitä pienet hyvät teot voivat saada aikaan. 

Kuva
Kuva

Saiko tämä tarina sinut hyvälle mielelle? Jaa se Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.