Tuhannet ovat itkeneet nähtyään naisen ottamat kuvat koiransa viimeisestä päivästä.

Kaikki jotka ovat joskus joutuneet tekemään vaikean päätöksen koiran lopettamisesta ymmärtävät kuinka tuskallista se on. Kun näin nämä kuvat, en voinut vastustaa kyyneleitä sillä tiedän kuinka paljon se sattuu kun ihminen joutuu sanomaan hyvästit rakkaalle lemmikilleen. 

Hannah-nimisen koiran kunto oli heikentynyt viime kuukausien aikana. Koiran munuaissairauteen ja lonkkavaivoihin saamat lääkkeet aiheuttivat sille kouristuskohtauksia. Ilman lääkkeitä käveleminen tuotti Hannahille tuskaa, ja pari kertaa se jopa kaatui portaissa ja vieri holtittomasti alas. 

Hannahin omistaja tiesi että aika oli koittanut, mutta lopullisen päätöksen tekeminen oli silti erittäin vaikeaa. Juhlistaakseen heidän yhdessä viettämiään vuosia hän päätti tehdä koiransa viimeisestä päivästä sen elämän parhaan päivän. 

Hannahin omistaja kuvasi heidän viimeisen päivänsä yhdessä ja laittoi sitten kuvat internettiin. Katsele ne siis alempaa.

”En tiedä tietääkö se vai ei.”

Se luottaa minun tekevän päätöksen. Olipa se sitten kuinka vaikeaa tahansa.”

Mutta tiedän sen olevan väsynyt.”

”Portaat ovat vaikeita. Mäet ovat vuoria. Pillerit eivät tepsi.”

”Mutta jos joudun tekemään sen päätöksen.”

”Tehkäämme sitten sen viimeisestä päivästä sen koko elämän paras päivä.”

 

”Aromaterapiaa jotta voit rentoutua, ja jotta tuoksuisit mahtavalta.”

”Pieni tatuointi.”

”Olen kaunis.”

”Viimeinen, herkullinen ateria.”

”Hymy ei irtoa, mutta rakastan koiraani.”

”Vanhat kaverit. Viimeinen tilaisuus leikkiä.”

”Perheen hyvästit.”

”Kynnet kauniiksi.”

”Minun kaunis vanha tyttöni.”

”Mamin sylissä matkalla eläinlääkärille.”

Lepää rauhassa, Hannah!

Kuvalähde: Imgur.

Jaa nämä kuvat kaikille tuntemillesi eläinrakkaille ihmisille Facebookissa.

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.