Touko Aalto joutui yllättävän hyökkäyksen kohteeksi Linnan juhlissa – Kertoo nyt, mitä juhlissa tapahtui

Itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa Helsingissä on joka vuosi yksi Suomen katsotuimpia televisiolähetyksiä. Kansakunta seuraa mielenkiinnolla paikalle saapuvia vieraita sekä presidentin kättelyä, mutta myös juhlista nähdään upeita hetkiä esitysten ja tanssin muodossa.

Kaikki tilanteet eivät kuitenkaan aina välity television läpi kotisohville, kuten myös torstai-iltana saatiin jälleen huomata. Lehtitietojen mukaan Linnan juhlissa tapahtui episodi, joka johti lopulta siihen, että yhtä vierasta jouduttiin pyytämään poistumaan juhlapaikalta.

Linnan juhlissa itsenäisyyspäivänä tapahtui todella erikoinen välikohtaus, kun erästä vierasta jouduttiin pyytämään poistumaan juhlapaikalta käytöksensä takia.

Iltalehden tietojen mukaan tapahtumasarja sai alkunsa, kun pääministeri Juha Sipilän EU-asioiden erityisavustaja Riikka Pakarisen puoliso Eemeli Mäkinen kävi vihreiden entisen puheenjohtaja Touko Aallon kimppuun.

Kansanedustaja Emma Kari kommentoi tilannetta Helsingin Sanomille kertoen, että mies oli töytäissyt kaksin käsin Aaltoa rintakehästä niin, että tämä horjahti taaksepäin.

– Touko meni juttelemaan erään ex-poliitikon kanssa ja yllättäen tämän ex-poliitikon mies töytäisi kaksin käsin Toukoa rintakehästä, Kari kertoo.

Touko Aalto edusti juhlissa yhdessä Iiris Flinkkilän kanssa.

Iltalehden tavoittama Aalto vahvisti välikohtauksen ja lehtien mukaan tätä töytäissyt mies poistettiin juhlista. Tasavallan presidentin kanslia vahvisti Ilta-Sanomille perjantaina tiedon siitä, että yhtä vierasta on jouduttu illan aikana pyytämään poistumaan itsenäisyyspäivän vastaanotolta.

Paikalla ollut perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kommentoi puolestaan Ilta-Sanomille olleensa tapahtumapaikalla, mutta hänkään ei osannut tarkemmin kuvailla tilannetta, josta kaikki sai alkunsa.

– Panin merkille ainostaan sen, että keskustelun volyymi huoneessa kasvoi. Vaimoni mukaan kyseisten henkilöiden välillä oli kuulunut jotain sanailua, Immonen kertoo.

Aalto kommentoi tapausta

Aalto itse kommentoi tilannetta myöhemmin HS:lle kertoen, ettei ole tekemässä rikosilmoitusta. Aallon mukaan joku läikytti punaviiniä Flinkkilän puvulle ja tämä kuljetettiin takahuoneeseen sen jälkeen.

Aalto jäi itse paikalle tuolloin keskustellakseen vanhan työkaverinsa kanssa, jota oli tavannut aiemmin usein suuren valiokunnan kokouksissa.

– Seuraava havainto oli, että hänen puolisonsa kahdella kädellä tosi voimakkaasti yritti kaataa minua, Aalto kertoo.

Lue lisää:

Presidenttipari liikuttui yllättävästä esityksestä: 97-vuotias sotaveteraani hurmasi upealla balladilla

Olipahan omituinen välikohtaus kokonaisuudessaan. Odotetaan mielenkiinnolla tarkempia tietoja siitä, mitä tässä oikeasti on tapahtunut.