Titanicin kopio kuljettaa pian matkustajia Atlantin yli – Pelkkä vilkaisu sisään sai minut sanattomaksi!

Tässä on uusi Titanic, jonka on määrä taittaa pitkä merimatka Atlantin valtameren ylitse.

Neitsytmatkan on tarkoitus käynnistyä vuonna 2022, jolloin laivaa operoiva laivayhtiö Blue Star Line kertoo sen kuljettavan ihmisiä Euroopan ja Amerikan välillä – aivan kuten sen alkuperäinen esikuva teki Southamptonin ja New Yorkin välillä vuosina 1911-192, kunnes lopulta upposi meren pohjaan.

Traagisessa turmassa menehtyi 1514 ihmistä, joiden tarina on monille tuttu laivan nimeä kantavan hittielokuvan myötä.

Nyt – yli 100 vuotta myöhemmin – tuon klassisen aluksen uuden version on matka lähteä neitsytmatkalleen.

Tältä Titanic II näyttää!

Laivan ensimmäisen matkan, eli neitsytmatkan, on tarkoitus suuntautua Kiinasta Dubaihin seuraavan neljän vuoden sisään.

Posted by Blue Star Line on Friday, March 8, 2013

Alus, jonka rakentamisen on arvioitu maksaneen noin 435 miljoonaa euroa, kantaa sisällään noin 2400 matkustajaa. Uuden mallin kerrotaan myös olevan alkuperäistä Titanicia muutaman metrin leveämpi, jotta se pysyisi paremmin tasapainossa merellä.

Projektista saatujen tietojen perusteella aluksen pituus olisi noin 269 metriä ja leveys 32 metriä. Yhteensä Titanic II:ssa on määrä olla valmistuessaan 10 eri kantta.

Posted by Blue Star Line on Monday, January 6, 2014

Mielenkiintoinen yhteys Suomeen

RMS Titaniciin perustuva valtamerilaiva on suomalaisittain mielenkiintoinen alus, sillä sen rakentamisessa on käytetty hyväksi myös suomalaista laivanrakennusosaamista. Aluksen suunnittelusta vastasi vuosien 2013-2015 aikana pääosin suomalainen Deltamarin yhtiö ja sen koneiksi on kaavailtu neljää Wärtsilän dieselmoottoria.

Itse laivan rakentaminen on tarkoitus hoitaa Kiinassa sijaitsevalla telakalla, josta alus sitten lähtee neitsytmatkalleen kohti Arabiemiraattien Dubaita.

– Laiva seuraa alkuperäistä reittiä ja viemään matkustajia Southamptonista New Yorkiin, mutta se tullaan myös näkemään seilaamassa maailman ympäri tarjoten jännitystä ja inspiraatiota seikkailujen muodossa jokaisessa satamassaan, kertoo hankkeen puuhamies, miljardööri Clive Palmer.

Posted with the kind permission of Cyril Codus. Here is his rendering of TITANIC II.

Posted by Blue Star Line on Friday, March 8, 2013

Uskollinen alkuperäiselle alukselle

Ensimmäisen Aasian matkan jälkeen laivan on tarkoitus siirtyä Dubaista sen alkuerpäiselle reitille New Yorkin ja Euroopan välille, aivan kuten sen esikuvakin teki ennen uppoamistaan.

Aluksen rakentamisessa on seurattu alkuperäisen laivan suunnitelmia, mutta mukaan on lisätty kaikkia nykyaikaisia turvallisuusjärjestelmiä sekä esimerkiksi kokonaan uusi turvallisuuskansi, joka sisältää 18 pelastusvenettä.

Esikuvalliseen uskollisesti aluksen sisätilat ovat kuin menneiltä vuosisadoilta ja laivasta löytyy myös kolme eri matkustusluokkaa, kuten alkuperäisestäkin.

Tästä voit katsoa ensimmäiset kuvat tästä laivasta sekä ihastella siihen liittyviä suunnitelmia koko 14 minuuttisen videon ajalta. Videon lopussa on nähtävissä kuvaa aluksen jo valmiista sisätiloista sekä suunnitteilla vielä olevista kohteista.

Haluaisitko sinä päästä kokemaan seikkailuja Titanicin kyydissä? Jaa tätä Facebookissa, jotta myös ystäväsi pääsevät näkemään tämän!