Tiesitkö: Nostalgiaan taipuvaiset ihmiset ovat onnellisempia

Nostalgiaan taipuvaisista ihmisistä saatetaan ajatella, että he elävät menneessä, haikailevat vanhoja aikoja, eivätkä pysty nauttimaan nykyhetkestä.

Itse asiassa nostalgiaa pidettiin 1600-luvulla neurologisena sairautena, joka näkyi erityisesti sotilaitten kaipauksena kotiin. 1800-luvulla nostalgiaa puolestaan pidettiin erityisesti maahanmuuttajien ja siirtolaisten psyykkisenä ongelmana, yhtenä melankolian muotona.

Nykypäivän tutkimukset kuitenkin osoittavat, että nostalgialla on itse asiassa lukuisia positiivisia vaikutuksia terveyteen ja mielialaan. 

Helpoimpia tapoja upottautua nostalgian maailmaan, on kuunnella vanhoja suosikkikappaleita, katsella vanhoja legendaarisia elokuvia tai selailla valokuvia. Myös tietyt tuoksut saattavat herättää nostalgisia muistoja.

Erään tutkimuksen mukaan suurin osa ihmisistä ajattelee nostalgisia asioita vähintään kerran viikossa ja lähes puolet kolmesta neljään kertaan viikossa.

Tutkijoiden mukaan taipumis nostalgiaan saa meidät voimaan paremmin. Nostalgia vähentää yksinäisyydentunnetta, tylsistymistä ja levottomuutta. Se tekee meistä ystävällisempiä ja suvaitsevampia vieraita ihmisiä kohtaan. Pariskunnat tuntevat olonsa läheisemmiksi ja onnellisemmiksi, kun he jakavat yhdessä nostalgisia muistoja.

Tutkimusten mukaan nostalgia voi lämmittää myös fyysisesti. Kansainvälisessä tutkimuksessa selvisi, että ihiset pystyivät pitämään käsiään kylmässä vedessä pidempään ja pitivät kylmää huonetta lämpimämpänä, jos he muistelivat samaan aikaan hyviä, vanhoja asioita.

Aika monta syytä heittäytyä aina välillä nostalgian vietäväksi!

Tykkäätkö muistella menneitä ja jakaa vanhoja muistoja ystäviesi kanssa? Jaa tämä artikkeli myös heille Facebookissa.