Teinityttö ei käyttänyt hanskoja pakkasella – äidin jakamat kuvat paljastavat kivuliaat seuraukset

Talvella on syytä pukeutua lämpimästi, koska pakkassää voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa terveysongelmia. Se on todella surullista, että nykyajan nuoriso ei pukeudu sään mukaan.

Kanadalainen teinityttö palellutti kätensä, koska hän ei suostunut käyttämään käsineitä ulkona pakkassäässä. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa MTV ja Global News.

Nuoret eivät aina käytä päähinettä tai käsineitä, vaikka ulkona on pakkasasteita. Suomessa talvikuukaudet ovat tähän mennessä olleet poikkeuksellisen lämpimiä, mutta Kanadassa pakkasta on ollut jopa 25 astetta.  

Kuva: Shutterrstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

16-vuotias Teini-ikäinen tyttö oli lähtenyt ulos ilman käsineitä, jonka takia hänen kätensä jäätyivät pahasti. Tytön sormista katosi tunto muutamaksi päiväksi. Hän käveli kotiinsa 45 minuuttia noin 25 asteen pakkasessa, koska hän ei jaksanut odottaa autokyytiä. Tyttö ei voinut pitää käsiään taskuissaan, koska hän kantoi kansiota koko matkan kotiinsa.

Teinityttö pääsi kotiin ja soitti itkuisena äidilleen kertoakseen tapahtuneesta. Tytön kädet olivat turvonneet ja sormiin oli alkanut muodostua erikokoisia mustelmia.

Äiti vei tyttärensä sairaalaan. 16-vuotias tyttö jäi yöksi sairaalaan. Lääkärit yrittivät saada tuntoa hänen käsiinsä, sillä veri ei virrannut sormenpäihin asti.

NOTE: this post is not about shaming my daughter or teenagers or parents. It’s about providing a means to opening a…

Posted by Connie Gagan on Sunday, January 12, 2020

Seuraavana päivänä tytön sormiin oli ilmestynyt rakkuloita, eikä hänen tuntonsa ollut vieläkään palautunut. Lääkäri kertoi, että pakkanen oli vaurioittanut tytön käsiä. Lääkärit ovat optimistisia sen suhteen, että vauriot eivät todennäköisesti ole pysyviä. Vanhemmat olivat hyvin huolissaan, koska tytön sormet eivät liikkuneet normaalisti pitkään aikaan.

Tytön äiti haluaa nyt muistuttaa muita nuoria pukeutumaan sään mukaan. Pakkaselle altistuminen voi olla todella vaarallista, eikä terveydellä saisi leikkiä. Connie Gagan jakoi tarinan Facebookissa, jotta vanhemmat ottaisivat asian puheeksi lastensa kanssa. Äidin päivitys on saaavuttanut suuren suosion sosiaalisessa mediassa ja tarinaa on jaettu yli 44 000 kertaa.

Lähteet: MTV ja Global News

Toivotaan, että tyttö voi jo paremmin!

Jaetaan yhdessä tätä tarinaa varoituksena muille!