Leikkaus oli onnistunut hienosti, mutta Kori oli yhä toipilas ja perhe halusi sen takia löytää nopeasti lämpimän paikan, jossa hän voisi levätä.
Kun perhe näki kaksi poliisimiestä aseman vierellä, he päättivät kysyä näiltä, tietäisivätkö poliisit mitään paikkaa, johon he voisivat jättää laukkunsa turvaan etsiessään lepopaikkaa.
Silloin tapahtui jotain, mikä sai Korin kirjoittamaan pitkän kirjoituksen Facebookkiin.
Näin hän kirjoitti:
”Tänään jotain aivan uskomattoman upeaa tapahtui meille, enkä tiedä pystynkö edes pukemaan koko tapausta sanoiksi. Johtuen tämän päiväisestä lumimyrskystä ja junien perumisesta meidän junamme takaisin Presbyterian sairaalasta New Yorkista oli myöhässä. Sen takia myöhästyimme junanvaihdostamme Bostonissa.
Onneksi junayhtiö antoi meidän kuitenkin vaihtaa lippumme seuraavaan Portlandiin lähtevään junaan, mutta valitettavasti sen saapumista olisi pitänyt odotella vielä kaksi ja puoli tuntia. Juna-asema oli hyvin kylmä, eikä siellä ollut mitään paikkaa, jonne olisimme voineet jättää matkatavaramme. Siellä ei myöskään ollut mitään mukavaa istumapaikkaa, joka olisi tukenut niskaani.
Koska äitini oli huolissaan hiljattain tehdyn aivoleikkaukseni takia, niin hän päätti puhua kahdelle virantoimituksessa olleelle poliisimiehelle ja kysyä, tietäisivätkö he paikkaa, jonne voisimme jättää laukkumme. Sen jälkeen olisimme voineet ottaa taksin johonkin lämpimään paikkaan, jossa voisimme odotella junaa.
Poliisit lohduttivat äitiäni ja kertoivat, että he ottavat yhteyttä piirinsä päällikköön ja selvittävät, mitä he voisivat tehdä hyväksemme. Hyvin nopeasti sen jälkeen poliisipäällikkö saapui paikalle ja pyysi meitä seuraamaan häntä.
Hän johdatti meidät sivussa olleeseen mustaan katumaasturiin, jossa ei ollut mitään poliisin merkintöjä tai teippauksia. Hän auttoi vanhempiani pakkaamaan matkatavaramme autoon ja kertoi meidän menevän pienelle ajelulle. Pysähdyimme hetken päästä poliisiasemalle tankkaamaan ja sen jälkeen jatkoimme matkaa pohjoiseen.
Olimme kaikki hieman ymmällämme ja kuvittelimme hänen vain ajeluttavan meitä ympäriinsä, jotta pysyisimme lämpiminä (ja olimme siitä erittäin kiitollisia!!).
Jonkun ajan kuluttua, kun matkamme jatkui yhä kohti pohjoista äitini kysy poliisipäälliköltä, minne olimme matkalla.
Hän nauroi ja kertoi kidnapanneensa meidät, mutta vakuutti sen olevan täysin laillista. Tajusimme hyvin pian, että hän oli ajamassa meitä koko matkan kotiimme Portlandiin automme luokse!
Hän sanoi, ettei voinut mitenkään antaa minun istua ulkona kylmässä odottelemassa junaa näin pian leikkauksen jälkeen ja että oli hänelle ilo ja kunnia saada kyyditä meidät kotiin. Olimme kaikki yllättyneitä ja hyvin liikuttuneita tämän tuntemattoman miehen uskomattomasta teosta.
Keskustellessamme matkan aikana saimme kuulla, että hän oli yksi Bostonin poliisipäälliköistä, jotka olivat töissä Bostonin maratonin pommi-iskun aikaan. Hän oli onnistunut vaikuttamaan ja pelastamaan niin monien ihmisten elämän uransa aikana.
Hän on nöyrä, inspiroiva ja kiltti mies. Tunnen oloni siunatuksi ja oli suuri kunnia saada viettää aikaa autossa tuollaisen kansallissankarin kanssa.
Kiitos, ylikomisario Kelley McCormick.”
Pyydän teitä jakamaan tätä viestiä muistutuksena kaikille siitä, miten upeaa ja tärkeää työtä nämä miehet ja naiset tekevät meidän kaikkien turvallisuuden takaamiseksi.”
Tästä voit katsoa tapauksesta kertovan videon: