Teini kaahasi ruuhkassa ja törmäsi useampaan autoon – pysähtyi ambulanssin eteen ja murtui kyyneliin

Ajokortin saaminen helpottaa elämää ja erityisesti arjessa liikkumista. Yhdysvalloissa on hieman erilaiset edellytykset ajokortin saamiseen kuin Suomessa. Edellytykset vaihtelevat osavaltioittain, mutta toisaalla ajokortti-ikä on 16 vuotta ja toisaalla se edellyttää henkilön täysi-ikäisyyden.   

Tampassa asuva Olivia Jones oli vastikään saanut ajokortin, kun hän joutui kinkkiseen tilanteeseen. Olivia pysähtyi liikennevaloihin ja katsoi ympärilleen. Viereinen autoilija herätti hänen huomionsa. Olivia oli alkuun siinä uskossa, että nainen peitteli puhelintaan autossa. Hetken päästä ventovieras autoilija sai kohtauksen autossaan.

Kuva: YouTube/10 Tampa Bay

Kohtaus auton ratissa

Olivia avasi ovensa keskellä tietä hälyttääkseen apua. Kukaan paikalla olevista henkilöistä ei reagoinut millään tavalla. Olivia ei voinut odottaa apua, sillä kohtauksen saanut nainen oli menettänyt tajuntansa.

Kuva: Shutterstock / Pushish Images (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Olivia ymmärsi, että hänen oli toimittava nopeasti pelastaakseen naisen hengen. Hän juoksi viereiseen autoon ja nosti naisen syliinsä. Olivia sai siirrettyä naisen omaan autoonsa. Hän puikkelehti autonsa kanssa välttääkseen pahimman ruuhkan.

Pelastusoperaatio

Olivia soitti matkalla hätänumeroon saadakseen apua. Ambulanssi tuli heitä vastaan, joten Olivian ei tarvinnut ajaa sairaalaan asti. Olivian auto sai paljon kolhuja matkan aikana, mutta hänen toimintansa pelasti naisen hengen.

Kuva: YouTube/10 Tampa Bay

Hän on aina tiennyt haluavansa tulevaisuudessa työskennellä sairaanhoidon parissa. Oliviasta tulisi varmaan loistava ensihoitaja. Tietojen mukaan nainen pelastui Olivian ansiosta.

Katso video tästä:

Aivan mahtava pelastusoperaatio!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille!