Tässä ovat vuoden 2022 erikoisimmat nimet: Klapi, Julma-Hurtta ja Appelsiinikki hylättiin suoraan

Suomen lain mukaan lapselle ei voi antaa nimeksi ihan mitä tahansa. Nyt Digi- ja väestötietovirasto on jakanut listan viime vuoden nimistä, jotka nimilautakunta on hylännyt.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, kuten vanha sanonta kuuluu. Silti Suomen lakien puitteissa edes omalle lapselleen ei voi antaa etunimeksi ihan mitä tahansa.

Digi- ja väestötietovirasto ottaa epäselvissä tapauksissa avukseen nimilautakunnan, joka arvioi onko nimi sitten sopiva.

Kuvituskuva. Kuvan vauva ei liity nimilistaan. Kuva: Shutterstock

Joka vuosi lautakunta joutuu myös hylkäämään joukon nimiehdotuksia ja nyt on julkaistu lista vuoden 2022 hylätyistä nimistä sekä erikoisimmista hyväksytyistä nimistä.

Etunimen on seurattava Suomen lakeja, eikä se esimekiksi saa aiheuttaa pahennusta, haittaa tai muistuttaa liikaa sukunimeä.

Tänä vuonna hylätyn päätöksen saaneiden nimien joukosta löytyikin iso joukko varsin erikoisia valintoja, jotka ymmärrettävästi eivät ole menneet läpi etuniminiä.

Alla olevat nimet ovat Kaksplus -sivuston listalta keräämiä ja niitä on voitu hakea sekä lapsille että aikuisille.

Nämä nimet hylättiin

  • Ahdin
  • Aicksar
  • Alfred’s daughter
  • Amnell
  • Annatar
  • Appelsiinikki
  • Azazel
  • Buddha
  • Caladrius
  • Eklander
  • Ellé
  • Ephimachius
  • Felín
  • Filipecki
  • Haades
  • Jezebel
  • johannes
  • Juhoha
  • Julma-Hurtta
  • Kaaos
  • Kallen-Kallela
  • Klapi
  • Koivuniitty
  • Kukurtaja
  • Lord
  • Lucifer
  • Maï
  • Mielivalta
  • Nat8hquhs
  • Nex
  • Otawa
  • Paperi
  • Pelekkä
  • Punpuli
  • Puukko Armo
  • Raivomieli
  • Rikia
  • Rody’s son
  • Rosmo
  • samsam
  • Saturnius
  • Sheikki
  • Sorína
  • Suudelmitar
  • Taawi
  • Tanyá
  • Tsygä
  • Tuoni
  • Uakke
  • Uhka
  • Ukonvaaja
  • Wiiru
  • Åriz
Kuvituskuva. Kuvan vauva ei liity nimilistaan. Kuva: Shutterstock

Nämä nimet taas hyväksyttiin

  • Aamuntähti
  • Aarnik
  • Anoo
  • Arsitar
  • Avreno
  • Bobandy
  • Ellandar
  • Feeni
  • Heito
  • Häkä
  • Juhania
  • Kide-Pilvi
  • Kimara
  • Konon
  • Korppi
  • Lapitar
  • Lourences
  • Messis
  • Mieli
  • Niittu
  • Petäjä
  • Piamon
  • Pihlajanmarjukka
  • Pihlamo
  • Poolo
  • Pöly
  • Sanervatar
  • Saturnus
  • Sjöbjörn
  • Taide
  • Torspo
  • Unikonsiemen
  • Wâânutamwee
  • Yennefer