Tämän koskettavan syyn takia prinssi Harry ja Meghan Markle avioituvat niin nopeasti

Aina siitä lähtien, kun prinssi Harry ja televisiotähti Meghan Markle ilmoittivat kihlauksestaan, koko maailma on odotellut innoissaan parin häitä.

Kaikki haluaisivat kuulla lisätietoja häiden järjestelyistä sekä yksityiskohdista.

Häihin liittyvät valmistelut sekä yksityiskohdat ovat kuitenkin saaneet myös ihmiset spekuloimaan syitä niiden taustalla. Varsinkin häille valittu päivämäärä on saanut monet ihmiset mietteliäiksi.

Kuva: Youtube

Harry ja Meghan ilmoittivat kihlauksestaan marraskuussa 2017 ja hääpäivän on ilmoitettu olevan toukokuun 19. päivä 2018.

Monet ihmiset ovat kummastelleet asiaa, sillä kuusi kuukautta on melko lyhyt aika kihlauksen jälkeen kuninkaallisten häiden järjestämiseksi.

Kuva: Youtube

Harry ja Meghan ovat hääpäiväänsä mennessä olleet kuitenkin kihloissa aivan yhtä kauan kuin Prinssi William ja hänen puolisonsa Kate Middleton, jotka menivät naimisiin vuonna 2011.

William ja Kate olivat kuitenkin tunteneet toisensa jo yli vuosikymmenen ajan ennen avioliittoaan, kun taas Harry ja Meghan ovat tutustuneet vasta muutama vuosi sitten.

Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että pikaisten häiden taustalla on todellisuudessa varsin koskettava syy.

Kuva: Youtube

Haluaa isoisän olevan paikalla

Prinssi Harryllä on hyvin läheinen suhde isoisäänsä, prinssi Philipiin. Philip on nyt jo 96-vuotias ja kuninkaallisen hovin jäsenet ovat ilmaisseet huolensa miehen terveydentilasta.

Prinssi Philip on luovuttanut suurimman osan kuninkaallisista velvollisuuksistaan Harrylle.

https://www.facebook.com/williamandcatherinethefutureoftheroyalfamily/posts/903632006455685:0

Ottaen huomioon Philipin korkean iän sekä terveydentilan, Harrylle oli tärkeää, että hänen isoisänsä saisi nähdä hänet tuona suurena päivänä, kun hän lupautuu elämänsä naiselle loppuiäkseen.

”Harryn mielestä oli erittäin tärkeää, että häät järjestetään mahdollisimman nopeasti, jotta hänen isoisänsä voisi olla paikalla, kun hän menee naimisiin”, kertoo hoviasiantuntija Kate Nicholl.

Valitsivat St. Georgen kappelin

Harryn häät tulevat poikkeamaan hänen vanhemman veljensä häistä myös paikan suhteen. Prinssi William ja Kate Middleton menivät naimisiin Westmisnter Abbeyssä, johon mahtuu 2000 juhlavierasta.

Harryn ja Meghanin häät tullaan järjestämään hieman pienemmässä St. Georges Chapelissa, johon mahtuu 800 henkeä.

Kuva: Youtube

”Tiedän, ettei 800 vierasta kuulosta vähäiseltä määrältä, mutta kuninkaallisissa häissä se on todella vähän”, Kate Nicholl selittää.

”Ja Windsorin linna on todella tärkeä paikka prinssi Harrylle.”

”Hän vietti paljon aikaa siellä lapsuudessaan, kävi koulunsa siellä ja on myös aikuisiällään viettänyt siellä paljon aikaa isoäitinsä kanssa.”

Puheiden mukaan juuri Windsorissa Harry esitteli Meghanin kuningattarelle ensimmäisen kerran. Joten on melko selvää, että kyse on tärkeästä paikasta molemmille heistä.

Hääpaikasta riippumatta tästä tulee varmasti unohtumaton ja upea päivä prinssi Harrylle, Meghanille, sekä heidän perheilleen. Jaa tätä artikkelia onnitellaksesi nuorta kuninkaallista paria heidän valmistautuessaan suureen päiväänsä!